Löysin tänä vuonna vihdoin ja viimein korealaiset variety-ohjelmat. Korealaiseen julkkiskulttuuriin kuuluu se, että näkyvyyttä ja lehtiotsikoita haetaan erilaisista viihdeohjelmista, joissa julkkisvieraat tekevät kaikenlaista noloa, mikä on tietysti katsojien mielestä hauskaa. Osa sarjoista on haastattelutyyppisiä, ja osassa vakituiset ja ohjelmassa vierailevat julkkikset joutuvat tekemään erilaisia tehtäviä saadakseen palkintoja tai rangaistuksia. Olen itse asiassa katsonut vain kahta sarjaa, joten oma tietämys näistä ei ole kovin laaja. Mutta nämä kaksi seuraamaani sarjaa ovat äärettömän hauskoja.
1N2D eli 1 Night, 2 Days
Viisi (aiemmin kuusi) vakituista julkkista, joiden joukossa on koomikoita, näyttelijöitä ja muusikkoja, lähtevät viikonloppuretkellä jonnekin päin Etelä-Koreaa. Yleensä heidän on ratkaistava vihjeitä saadakseen edes selville määränpäänsä tai pelattava vaikeita pelejä saadakseen rahaa matkaansa varten. Ruokaa heille ei tarjota, elleivät he onnistu selviytymään sadistisen ohjaajan (Na PD) asettamista tehtävistä. Häviäjä/häviäjät joutuvat nukkumaan ulkona, jättämään illallisen väliin tai hyppäämään keskellä talvea hyiseen veteen.
Tällä hetkellä show’ssa nähdään koomikko Lee Su-Geun, näyttelijät Lee Seung-Ki ja Uhm Tae-Woong sekä muusikot Eun Siwon ja Kim Jong-Min. Vielä vähän aikaa sitten pää-MC:nä toimi Kang Ho-Dong, joka kuitenkin joutui jäämään sarjasta pois veronkiertoskandaalin takia. Ikävä kyllä neljä vuotta pyörinyt sarja loppuu muutaman kuukauden kuluttua, mutta vanhoja jaksoja löytyy verkosta.
Running Man
Tätä katsoessa saa nauraa niin paljon, että vatsaan koskee ja pissat meinaa tulla housuun. Mä pudotin yhtä jaksoa katsoessa kannettavan lattialla. Teitä on varoitettu. Show’n idea on yksinkertainen. Seitsemän vakituista Running Mania saavat jonkun tehtävän ja joko kahdessa tai kolmessa eri joukkueessa toteuttavat sitä parhaan taitonsa mukaan. Yleensä tiimit joutuvat ajamaan takaa toisiaan tai vieraita. Häviäjät joutuvat kärsimään nöyryyttävän rangaistuksen. Show on pyörinyt jo yli vuoden, ja siinä on lähes joka viikkoa yksi tai useampia vieraita.
Vakituiset osallistujat ovat koomikot Yoo Jae-Suk, Ji Suk-Jin ja Ha-Ha, muusikot Kim Jong-Kook ja Gary sekä näyttelijät Lee Kwang-Su ja Song Ji-Hyo. Ensimmäisen puolen vuoden aikana vakkareihin kuului myös näyttelijä Song Joong-Ki. Kaikki jaksot löytyvät tällä hetkellä verkosta.