JLPT – Japanese Language Proficiency Test – 日本語能力試験

(Olen julkaissut yhden version tästä tekstistä 29.1.2006 Wikipediassa (artikkeli JLPT), joten näiden kahden tekstin välillä saattaa vieläkin olla joitakin yhtäläisyyksiä.)

Yleistä tietoa JLPT:stä

JLPT on lyhenne sanoista ”Japanese Language Proficiency Test” eli japaniksi 「日本語能力試験」 ja tarkoittaa suomeksi ”Japanin kielen taitokoe”. Koe on tarkoitettu japania opiskeleville ulkomaalaisille japanin osaamistason mittaamiseksi. Maailmanlaajuisesti vuosittain pidettävä tasokoe on maksullinen ja sen laatimisesta vastaa Japanin opetushallitus. Koetilaisuuden järjestämisesta Suomessa vastaa Japanin kielen ja kulttuurin opettajain yhdistys (JOY). Ensimmäisen kerran koe järjestettiin vuonna 1984. Kokeessa japanin osaamista arvioidaan viidellä eri vaikeustasolla (N5~N1レベル), joista helpoin on N5 ja vaikein N1.

JLPT uudistettiin vuonna 2010. Kokeesta tehtiin käytännönläheisempi kieliopin hallintaa kuitekaan unohtamatta. Näkyvin uudistus oli vaikeustasojen lisääminen neljästä viiteen. Uusien tasojen nimet ovat N1, N2, N3, N4 ja N5 (joissa ”N” tarkoittaa sekä ”nihongo” (eli japanin kieli) että ”new” (eli uusi)) erotuksena vanhan mallin mukaisista tasoista (). Tasojen lisäämisen myötä pyrittiin kuromaan umpeen entisten 3級:n ja 2級:n välistä melko hurjaa osaamisvaatimusten eroa (esimerkiksi osattavien kanjien määrä oli yli kolminkertainen tasolla 2 verrattuna tasoon 3). Lisäksi halutaan tarjota hieman entistä 1級:ta vaativampaa koetta.

Koe järjestetään vuosittain ympäri maailmaa joulukuun ensimmäisenä sunnuntaina. Lisäksi kolmea vaativinta tasoa (N1, N2 ja N3) on ollut mahdollista suorittaa vuodesta 2009 alkaen myös kesäkuussa (Suomessa tätä toista koetilaisuutta ei järjestetä). Joulukuun kokeeseen otetaan ilmottautumisia vastaan syyskuussa. Kokeen voi suorittaa myös Suomessa, tarkempia tietoja aiheesta voi lukea Japanin Suomen suurlähetystön sivuilta kun kokeeseen ilmoittautumisen ajankohta lähenee tai tiedustella sähköpostitse osoitteesta ”culture {at} hk.mofa.go.jp”. Ennen kysymysten lähettämistä kannattaa lukea usein kysytyt kysymykset JOY:n sivuilta.

Koe järjestettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2005 ja se on järjestetty aina siitä lähtien vuosittain. Ensimmäiset kokeet suoritettiin Ressun lukion tiloissa Helsingissä. Vuonna 2011 paikka vaihtui ja koe järjestettiin Haaga-Helia-ammattikorkeakoulun tiloissa Pasilassa. Vuosina 2013 ja 2014 koe järjestettiin Espoon Dipolissa. Vuoden 2015 koepaikka on Helsingin yliopistolla, Metsätalossa (Fabianinkatu 39). Lisätietoja vuoden 2015 kokeeseen ilmoittautumisesta voit lukea tästä esitteestä.

Seuraavan kerran Suomessa järjestettävää koetta suorittamaan voi ilmoittautua syyskuussa 2015.

Koepäivät ja hakuajat

Vuosi Hakuaika Koepäivä
2015 1.9.–30.9.2015 su 6.12.2015
2014 1.9.-30.9.2014 su 7.12.2014
2013 1.9.-30.9.2013 su 1.12.2013
2012 3.9.-28.9.2012 su 2.12.2012
2011 1.9.-30.9.2011 su 4.12.2011
2010 3.8.-30.9.2010 su 5.12.2010
2009 3.8.-30.9.2009 su 6.12.2009
2008 1.8.-30.9.2008 su 7.12.2008

Koemaksut vuonna 2015

Taso (N) Hinta
N1 (vaikein) 55 euroa
N2 50 euroa
N3 45 euroa
N4 40 euroa
N5 (helpoin) 35 euroa

Koemaksut vuonna 2011-2014

Taso (N) Hinta
N1 (vaikein) 50 euroa
N2 45 euroa
N3 40 euroa
N4 35 euroa
N5 (helpoin) 30 euroa

Koemaksut vuonna 2010

Taso (N) Hinta
N1 (vaikein) 55 euroa
N2 50 euroa
N3 45 euroa
N4 40 euroa
N5 (helpoin) 35 euroa

Tasot ja vaatimukset

Koe koostuu kolmesta kokonaisuudesta: kielentuntemus (言語知識), luetun ymmärtäminen (読解) ja kuullun ymmärtäminen (聴解). Kielentuntemusosio pitää sisällään merkit ja sanaston (文字・語彙) sekä kieliopin (文法). Koe on monivalintakoe, JLPT ei siis testaa kokelaan japanin puhelahjoja taikka ainekirjoituskykyä. Koe on kirjoittettu täysin japaniksi, joten jokaisen tason vaatimuksiin kuuluu hiragana- ja katakana-tavumerkkien osaaminen. Ylemmillä tasoilla edellytetään tietysti alempien tasojen osaamisvaatimusten hallitsemista. JLPT:n uudistuksen myötä edellisen vuoden koekysymysten julkaiseminen lopetettiin. Sen sijaan jatkossa julkaistaan kustakin tasosta muutamia esimerkki- taikka mallikysymyksiä.

N5 – aloittelijataso

Taso N5 vaatii japanin perusteiden jonkin asteista tuntemusta. Kokelas ymmärtää luokkahuoneympäristössä usein vastaantulevia jokapäiväisiä keskusteluja, mikäli puhe on hidasta ja selkeää. Kokelas osaa lukea yksinkertaisia hiraganalla, katakanalla ja perustason kanjeilla kirjoitettuja lauseita. Muut osaamisvaatimukset: kieliopin alkeiden hallinta, noin 100 kanjimerkkiä ja noin 800 sanaa. Kokeen kokonaissuoritusaika on 105 minuuttia, joista 25 käytetään merkit ja sanasto -osuuden suorittamiseen, 50 kielioppiosuuden ja luetunymmärtämisen suorittamiseen ja loput 30 minuuttia kuuntelukokeen suorittamiseen.

N4 – perustaso

Taso N4 vaatii japanin perusteiden tuntemusta. Kokelas ymmärtää hitaasti puhuttuja jokapäiväisiä aiheita käsitteleviä keskustelutilanteita. Kokelas osaa lukea perussanastoa ja -kanjeja käyttäen kirjoitettuja tuttuja jokapäiväisiä aiheita käsitteleviä tekstejä. Muut osaamisvaatimukset: peruskieliopin hallinta, noin 300 kanjimerkkiä ja noin 1 500 sanaa. Kokeen kokonaissuoritusaika on 125 minuuttia, joista 30 käytetään merkit ja sanasto -osuuden suorittamiseen, 60 kielioppiosuuden ja luetunymmärtämisen suorittamiseen ja loput 35 minuuttia kuuntelukokeen suorittamiseen.

N3 – keskitaso

Taso N3 vaatii päivittäisessä käytössä olevan japanin kielen jonkin asteista tuntemusta. Kokelas ymmärtää yleisellä tasolla lähestulkoon luonnollisella nopeudella puhuttuja keskustelutilanteita. Kokelas osaa lukea tietyistä jokapäiväisistä aiheista kertovia tekstejä ja ymmärtää vaikeampiakin tekstejä, jos lisäselitystä asiasta on saatavilla. Muut osaamisvaatimukset: peruskieliopin erinomainen hallinta ja joidenkin vaativampien rakenteiden hallinta, noin 700 kanjimerkkiä ja noin 3 500 sanaa. Kokeen kokonaissuoritusaika on 140 minuuttia, joista 30 käytetään merkit ja sanasto -osuuden suorittamiseen, 70 kielioppiosuuden ja luetunymmärtämisen suorittamiseen ja loput 40 minuuttia kuuntelukokeen suorittamiseen.

N2 – edistynyt taso

Taso N2 vaatii päivittäisessä käytössä olevan japanin kielen tuntemusta sekä jossain määrin vaativampien rakenteiden tuntemusta. Kokelas ymmärtää lähestulkoon luonnollisella nopeudella puhuttua puhetta ja pystyy seuraamaan ja ymmärtämään ongelmitta jokapäiväisiä puhetilanteita, kuten uutislähetyksiä ja luentoja. Kokelas osaa lukea vaivatta eri tasoisia yleisistä aiheista kertovia, selkeästi muotoiltuja tekstejä. Muut osaamisvaatimukset: osittainen edistyneen tason kieliopin osaaminen, noin 1 000 kanjimerkkiä ja noin 6 000 sanaa. Kokeen kokonaissuoritusaika on 155 minuuttia, joista 105 käytetään lukukokeen (kielentuntemus & luetun ymmärtäminen) suorittamiseen ja 50 minuuttia kuuntelukokeen suorittamiseen.

N1 – ylempi edistynyt taso

Taso N1 vaatii laaja-alaista, monipuolista ja vaativaa japanin kielen tuntemusta. Kokelas ymmärtää luonnollisella nopeudella puhuttua puhetta ja pystyy seuraamaan ja ymmärtämään ongelmitta erilaisia puhetilanteita, kuten uutislähetyksiä ja luentoja. Kokelas osaa lukea eri tasoisia tekstejä vaivatta ja ymmärtää erilaisten tekstien merkitysvivahteita. Muut osaamisvaatimukset: edistyneen tason kieliopin osaaminen, noin 2 200 kanjimerkkiä ja noin 10 000 sanaa. Kokeen kokonaissuoritusaika on 170 minuuttia, joista 110 käytetään lukukokeen (kielentuntemus & luetun ymmärtäminen) suorittamiseen ja 60 minuuttia kuuntelukokeen suorittamiseen.

Pisteytys ja kokeen läpäisy

Kunkin tason kokeesta voi saada enimmillään 180 pistettä. Tasoilla N1-N3 pisteitä saa eri osioista seuraavasti: kielentuntemus (merkit, sanasto ja kielioppi) 0-60 pistettä, luetun ymmärtäminen 0-60 pistettä ja kuullun ymmärtäminen 0-60 pistettä. Tasoilla N4-N5 pisteitä saa seuraavasti: kielentuntemus (merkit, sanasto, kielioppi ja luetun ymmärtäminen) 0-120 pistettä ja kuullun ymmärtäminen 0-60 pistettä.

Kaikki kokeen osiot on läpäistävä hyväksytysti, että koko koe voidaan hyväksyä ja sen lisäksi kokonaispistemäärän on oltava tietyllä tasolla. Kokeen läpäisyyn vaadittavat minimipisteet ovat seuraavat:

Taso Koko kokeen läpäisy Kielentuntemus Luetun ymmärtäminen Kuullun ymmärtäminen
N1 100 19 19 19
N2 90 19 19 19
N3 95 19 19 19
N4 90 38 19
N5 80 38 19

Vanhan mallin mukainen JLPT

JLPT:n uudistus aloitettiin keväällä 2008 ja muutokset tulivat voimaan täysin vuoden 2010 kesäkuussa. Ehkä suurin uudistuksista oli se, että kokeessa tulee jatkossa olemaan viisi tasoa entisen neljän sijasta. Osaamista mitattiin aikaisemmin neljällä eri vaikeustasolla (), joista helpoin oli taso 4 ja vaikein taso 1. Kokeen hinta oli vuonna 2006-2009 40 € (tasot 4 ja 3) tai 50 € (tasot 2 ja 1).

  • uusi taso N1 vastaa suunnilleen entistä tasoa 1, mutta se on jonkin verran vaativampi (vaikein taso)
  • uusi taso N2 vastaa suunnilleen entistä tasoa 2
  • uusi taso N3 on entisen tason 3 ja tason 2 välimaastossa
  • uusi taso N4 vastaa suunnilleen entistä tasoa 3
  • uusi taso N5 vastaa suunnilleen entistä tasoa 4 (helpoin taso)

Vanhan mallin mukainen koe koostui kolmesta kokonaisuudesta, jotka olivat merkit ja sanasto (文字・語彙), kuullun ymmärtäminen (聴解) sekä luetun ymmärtäminen ja kielioppi (読解・文法).

Taso 4, 4級, oli kaikista tasoista helpoin. Se sopi aloittelijoille, jotka osaavat perusfraaseja sekä ymmärtävät yksinkertaista kirjoitettua japania. Tason läpäisemiseksi oli osattava lisäksi n. 100 kanjia ja n. 800 sanaa. Tasolle 4 osallistumista harkitseville suositeltiin 150 tunnin suoritettuja japanin opintoja, mutta jo vähemmälläkin opiskelulla oli mahdollista päästä läpi. Tason 4 koe kesti 100 minuuttia, jotka jakautuivat eri kokonaisuuksiin seuraavasti: Merkit ja sanasto 25 minuttia, kuullun ymmärtäminen 25 minuuttia sekä luetun ymmärtäminen ja kielioppi 50 minuuttia.

Taso 3, 3級, oli kokeista toiseksi helpoin. Se sopi aloittelijoille, jotka kykenevät kommunikoimaan japaniksi yksinkertaisissa arkipäivän keskustelutilanteissa sekä ymmärtävät kieliopin perusteita ja helppoa kirjoitettua japania. Tason läpäisemiseksi oli osattava lisäksi n. 300 kanjia ja n. 1500 sanaa. Tälle tasolle osallistuville suositeltiin 300 tunnin suoritettuja japanin opintoja. Tason 3 koe kesti 140 minuuttia, jotka jakautuivat eri kokonaisuuksiin seuraavasti: Merkit ja sanasto 35 minuttia, kuullun ymmärtäminen 35 minuuttia sekä luetun ymmärtäminen ja kielioppi 70 minuuttia.

Taso 2, 2級, oli jo melko vaikea. Se sopi keskitason opiskelijoille, jotka ymmärtävät jo vaikeampaa kielioppia sekä kanjeja, voivat ottaa osaa suurimpaan osaan pävittäisistä keskusteluista sekä osaavat lukea kirjoitettua japania melko sujuvasti. Tason läpäisemiseksi oli osattava lisäksi n. 1 000 kanjia ja n. 6 000 sanaa. Tasolle osallistujille suositeltiin 600 tunnin suoritettuja japanin opintoja. Tason 2 koe kesti 145 minuuttia, jotka jakautuivat eri kokonaisuuksiin seuraavasti: Merkit ja sanasto 35 minuttia, kuullun ymmärtäminen 40 minuuttia sekä luetun ymmärtäminen ja kielioppi 70 minuuttia.

Taso 1, 1級, oli tasoista vaikein. Se sopi edistyneille opiskelijoille, jotka osaavat kaikki yleisessä käytössä olevat kanjit sekä vaativia kielioppirakenteita ja jotka osaavat japania liiketoiminta- ja yliopistotasoisesti. Tason 1 suorittaminen olikin/onkin usein Japanissa ulkomaalaisille työ- tai yliopisto-opiskelupaikan saamisen edellytys. Tason läpäisemiseksi oli osattava lisäksi n. 2 000 kanjia ja n. 10 000 sanaa. Tason suorittamista aikoville suositeltiin 900 tunnin suoritettuja japanin opintoja. Tason 1 koe kesti 180 minuuttia, jotka jakautuivat eri kokonaisuuksiin seuraavasti: Merkit ja sanasto 45 minuttia, kuullun ymmärtäminen 45 minuuttia sekä luetun ymmärtäminen jaä kielioppi 90 minuuttia.

Kaikkien tasojen maksimipistemäärä oli 400 pistettä. Tasoilla 4, 3 ja 2 oli saatava vähintään 60 % maksimipisteistä kokeen läpäisemiseksi. Minimissään suorittamiseen tarvittiin siis 240 pistettä. Jokainen kokonaisuus oli suoritettava hyväksytysti. Pisteitä eri kokonaisuuksista sai seuraavasti: Merkit ja sanasto 100 pistettä (hyväksytty suoritus min. 60 pistettä), kuullun ymmärtäminen 100 pistettä (hyväksytty suoritus min. 60 pistettä) ja luetun ymmärtäminen sekä kielioppi 200 pistettä (hyväksytty suoritus min. 120 pistettä). Tasolla 1 vaadittiin 70 % eli minimissään 280 pistettä kokeen suorittamiseen hyväksytysti. Merkit ja sanasto-kokonaisuudesta oli siis saatava vähintään 70 pistettä (70 % maksimista 100 pistettä), kuullun ymmärtäminen -kokonaisuudesta saman verran ja luetun ymmärtäminen ja kielioppi -kokonaisuudesta vähintään 140 pistettä (70 % maksimista 200 pistettä).

Opiskelumateriaalit

Alla olevilta sivulta löydät materiaalia kokeeseen opiskelua varten. Materiaali on järjestetty vaikeustasojen mukaan.

N5 (aloittelijataso)
N4 (perustaso)
N3 (keskitaso)
N2 (edistynyt taso)
N1 (ylempi edistynyt taso)

Lähde uudistetun JLPT:n vaatimuksiin: Japan Educational Exchanges and Services (JEES), japaniksi ja englanniksi, sekä Japan foundation, japaniksi ja englanniksi.