Heräsin aamusta jopa ihan ihmisten aikaan (eli joskus vähän vaille 9). Sitten lähdinkin tutustumaan Busania ympäröivillä vuorilla sijaitsevaan Beomeosaan (sanotaan Bomosa) eli taas buddhalainen temppeli kohteena. Temppeliä minulle esitteli mukava korealainen ukkeli, hieman jäi epäselväksi miksi hän halusi niin tehdä, mutta ei siinä mitään. Mies puhui erittäin hyvin englantia ikäisekseen ja kertoili mielenkiintoisesti temppelistä. Eikä edes maksanut mitään! Kävin tosin ikään kuin hyvityksenä ostamassa matkamuistomyymälästä rannekorun.

beomeosa

Beomeosa

Beomeosa

Beomeosa

Temppeliltä suuntasin suoraan puskaan eli lähdin tekemään noin tunnin mittaisen kävelyn vuorille ja metsään. Oli muuten aika hermoja lepuuttavaa päästä hetkeksi aikaa pois kaikesta hälinästä ja melusta aivan täysin omaan rauhaan. Ja nättiäkin oli.

metsää

kukkii

Tästä kaikesta kiipeilystä minulla olikin sitten taas jalat tosi kipeänä, joten suuntasin hostellille lepäilemään. Sitä ennen piti kuitenkin käydä syömässä lounasta, bibimbapia tällä kertaa.

bibimbap

Kun palasin takaisin hostellille, törmäsin Johannaan, joka oli lähdössä kylpylään, jota kehuvat Aasian suurimmaksi. Minä lähdin tietty mukaan eli se siitä jalkojen lepuuttamisesta. Kylpylän löytämisessä oli hieman vaikeuksia, mutta onneksi ystävällinen koulutyttö ohjasi meidät perille.

Kylpylä oli hyvin samantyyppinen kuin japanilaiset vastineensakin eli ensin piti peseytyä huolella ja sitten painella altaaseen. Ja alastihan näissä ollaan, miehet ja naiset omilla osastoillaan. Kävin mm. suolakylvyssä, luolakylvyssä (jonka pointti minultä meni vähän ohi; allas oli tekoluolassa), jasmiinikylvyssä, rypälekyvyssä ja tietty eri lämpöisissä tavallisissa kylvyissä. Lämpötila noissa kylvyissä on vähintään 35 astetta, paitsi tietty jossain avantouintisimulaattoreissa. Käytiin myös parissa saunassa, mutta aika vaisua oli, lämpöä vain joku 60-70 astetta.

Alakerta oli miehille ja naisille yhteinen ja sinne piti mennä sitten erityinen kylpyasu päällä. Tuolla osastolla oli mm. ravintoloita, nukkumapaikka ja erilaisia hoitoloita. Minibudjetilla matkaajille vinkkinä: useimmat kylpylät ovat tosiaan auki läpi yön ja niissä on jonkinlainen nukkumapaikka. Sinne siis vaan yöpymään.

Menimme Johannan kanssa sellaiseen hoitoon, jossa laitettiin jalat altaaseen, jossa oli pieniä kaloja (kyltin mukaan ”doctor fish”), jotka sitten napostelivat jaloista kaiken ylimääräisen pois. Kutitti aika älyttömästi! Tällä osastolla oli myös sauna, jossa oli jo ihan kunnolla lämpöäkin (85 astetta), mutta sinne piti mennä vaatteet päällä… Lauteita ei ollut ja ihmiset makoilivat lattialla ja katsoivat telkkaria (kyllä, tuolla oli myös hyvin monen altaan yhteydessä tv).

Kylvyn jälkeen oli mukavan rento olo, mutta hirveä nälkä. Mentiin siis metrolla takaisin Seomyeoniin (hostelli sijaitsee siellä).

Seomyeon

Seomyeon

Seomyeon

Sitten paineltiin heti syömään, tällä kertaa galbia. Otimme luutonta kanaa (joka oli jostain syystä halvempaa kuin luut sisältävä kana…). Hyvää oli taas kerran!

Johanna ja talkgalbi

Johanna ja talkgalbi

Sitten tulikin jo väsy eli takaisin hostelille.

It's only fair to share...Share on facebook
Facebook
Share on google
Google
Share on twitter
Twitter
Share on email
Email
Share on print
Print