”Golden Kamuy ja ainujen kansantaiteen maailma” -näyttely Nibutanissa

Päätin, että tänä vuonna pitää kevätlomalla tehdä pari reissua eri puolille Hokkaidoa, koska koska! Mullahan alkaa huhtikuussa jo kolmas vuosi MJSP:ssa (siis tässä ohjelmassa, jossa opiskelen, Modern Japanese Studies Programissa)! Mihin tämä aika on oikein mennyt? Kun katselen miten puolen vuoden tai vuoden vaihto-oppilaat rynnistää reissuun heti kun on yksikin ylimääräinen lomapäivä, niin minäpä se aina vaan mietin, että mulla on tässä vielä aikaa ja ehtiihän sitä myöhemminkin. No, ei sitä reissailuaikaa tässä välttämättä enää ihan hirveästi kuulkaa ole. Siispä tartuin tuumasta toimeen ja järkkäsin itselleni pari reissua.

Ensimmäinen reissuni suuntautui Biratorin (平取, Biratori) kaupungin Nibutanin kylään (二風谷, Nibutani) ja tarkemmin sanottuna Nibutanin ainukulttuurimuseoon (二風谷アイヌ文化博物館, Nibutani Ainu bunka hakubutsukan), jossa olen käynyt kerran aikaisemminkin, nimittäin silloin heti japanin intensiivikurssin alussa lokakuussa 2015 koko meidän vuosikurssin kanssa kummallisella luokkaretken tapaisella. Museossa on 10.–25.2.2018 ”Golden Kamuy ja ainujen kansantaiteen maailma” -näyttely (ゴールデンカムイとアイヌ民具の世界, sivut vain japaniksi), jossa nimensä mukaisesti esitellään Golden Kamuy -mangaa ja ainujen kansantaidetta museon kokoelmista. (Näyttelyn nimessä on sana 民具, mingu, jota en osaa oikein suomentaa. Kyseessä on siis alunperin päivittäinen käyttötavara, josta on ajan myötä kehkeytynyt omaleimainen kansantaiteen muoto.)

Ainut – Japanin alkuperäiskansa

Keitäs nämä ainut sitten ovat? Ainut ovat Hokkaidon, Hokkaidoa ympäröivien pienempien saarien sekä Japanin pääsaaren Honshun pohjoisosien alkuperäiskansa, jonka japanilaiset valloittajat ovat yrittäneet sulauttaa osaksi valtavirtajapanilaisia Meiji-kaudelta, siis vuodesta 1868, lähtien valitettavan hyvällä menestyksellä. Japanilaiset muun muassa kielsivät ainukielen puhumisen ja ainujen perinteiset tavat naisten huulitatuoinneista perinteisiin elinkeinoihin kuten lohenkalastukseen. Ainuja on viimeisimmän virallisen laskennan mukaan noin 25 000. Monet vanhemmista ainuista eivät halua syrjinnän (työpaikan saanti, avioliitto) takia myöntää olevansa ainuja, ainakaan julkisesti, eivätkä ole kertoneet asiasta myöskään lapsilleen. Siispä epävirallisten tietojen mukaan ainuja on jopa 200 000 henkeä. Nyt erityisesti nuorempien ainujen parissa tapahtuu samankaltaista liikehdintää kuin vaikkapa saamelaisnuorten parissa ja he ovat alkaneet ottamaan takaisin omaa kulttuuriaan, kieltään ja ainu-identiteettiään.

Golden Kamuy taas on Weekly Young Jump -lehden 1900-luvun alun Hokkaidolle sijoittuva mangasarja, jossa yksi päähenkilöistä on ainutyttö Asirpa. Sarjakuvan animeversio alkaa pyöriä Japanin televisiossa huhtikuussa 2018. Alla kyseisen animesarjan traileri.

Matkalla Biratoriin ja Nibutaniin

Biratoriin pääsee aika huonosti julkisilla, joten reissusta, jonka olisi voinut tehdä omalla autolla päivässä, tulikin kolmen päivän reissu. Vietin kaksi yötä Biratori Onsen Yukarassa (平取温泉ゆから), siis japanilaisessa kylpylähotellissa, mikä oli oikein mukavaa. Lähdin matkaan maanantaina 19.2. puolilta päivin ja palasin takaisin Sapporoon keskiviikkona 21. päivä.

Menomatkalla tuli sellainen mutka matkaan, että kun yritin mennä junalla Sapporosta Tomakomaihin, josta menee suoraan yksi bussi päivässä Nibutaniin asti, niin eiköhän siinä sitten koko Chitose-linjan rataosuudelta mennyt sähköt poikki koko matkalta eikä Sapporosta liikahtanut yksikään juna mihinkään reiluun tuntiin. Siinä sitten vaan vaihtoehtoista yhteyttä etsimään ja hyppäsin sitten Tomakomaihin menevään bussiin. Bussi oli tietysti myöhässä ja myöhästyin jatkoyhteydestä 3 minuuttia. Onneksi bussiyhtiön neuvonnan tädit selvittivät minulle sopivan jatkoyhteyden, johon tosin kuului viimeisenä matkaosuutena helvetin kallis tilaustaksi (ハイヤー, haiyaa), mutta ei voi mitään. Pääsin perille ja lillumaan onsenin lämpöön.

Biratorin kaupungin Nibutani ainu-museo

Tiistaina kävin tutustumassa museoon. Museossa oli siis esillä normaali pysyväisnäyttely sekä tämä erillinen Golden kamuy -osuus. Pysyväisnäyttelyssä voi tutustua ainujen perinteiseen elämäntapaan (nykyään elävät suunnilleen samoin kuin japanilaisetkin), uskontoon, metsästystapoihin ja taiteeseen. Golden kamuy -näyttelyssä näitä esineitä oli nostettu esille alkuperäisten sarjakuvapiirrosten rinnalle. Sarjakuvassahan itsessään selitetään aika hyvin ainujen elintapoja ja perinteistä esineistöä.

Golden kamuy -näyttely

Ainu-käsityötyöpaja

Lounaan jälkeen osallistuin ainu-käsityötyöpajaan, jossa tein koristekirjailun ja kaiverretun lasinalusen yhdessä Kaizawan taiteilijapariskunnan kanssa. Työpajan piti kestää kolmisen tuntia, mutta menikin lähemmäs viisi. 😀 Suurin osa ajasta kylläkin juteltiin niitä näitä ja juotiin kahvia. Oli oikein mukavata.

Lopulta kävin vielä museolla tapaamassa naista (nimeähän en tietenkään muista enkä saanut käyntikorttiakaan), joka oli asunut Suomessa kuusi vuotta ollessaan tutkijana Lapin yliopistossa (tutki poroja siellä). Hänen kanssaan tuli juteltua puolisen tuntia niitä näitä ja kun tuli puheeksi, että aion aloittaa ainu-kielen opiskelun seuraavalla lukukaudella, niin paikalle piti pyytää myös ainun opettaja, joka puolestaan kutsui minut Nibutaniin uudelleen, että voin tulla käymään heidän kielitunnillaan. Lisäksi sain kutsun elokuun lopulla järjestettävälle Cipsanke-festivaaleille (linkissä viime vuoden tiedote) eli ruuhenlasku-festareille, joilla lasketaan Sarukawa-jokea (japanin opiskelijoille tiedoksi että joen nimi kirjoitetaan kanjeilla 沙流川, ei 猿川) pitkin noin kilometrin matka perinteisillä ainu-ruuhilla, jotka kuulemma ovat hyvin kiikkeriä ja puolet porukasta on siinä tohinassa joessa uimassa. Ohjelmaan kuuluu myös perinteistä tanssia ja uskonnollisia menoja ja lopuksi nuorempi porukka kokoontuu museon pihassa olevaan isoon ainu-taloon (cise) ryypiskelemään. Kuulostaa sen verran hyvältä, että täytynee mennä käymään, kun kerran erikseen pyysivät. 🙂 Jos tällä kertaa pyrkisi paikalle vaikka omalla autolla, niin ei tarvitse stressata julkisista kulkuneuvoista.