Nyt kun jo ihan keskiviikkoa eletään, niin kaipa se on taas jotain tekstiä raapaistava kasaan. Kuvia ei ole, koska en tainnut ottaa tänään yhtään ja vaikka olisinkin, en nyt jaksaisi niitä tähän nyhertää.

Aamu alkoi jännitysnäytelmällä nimeltä ”etsi reitti yliopistolle”. Lähdettiin asuntolalta neljään tyttöön matkaan ja hyvin löytyi. Oltiin jopa etuajassa. Se on muuten hassu, kun meille on annettu aikataulut, esimerkiksi tänään aloitus 9.30, niin sitten on vielä erikseen mainittu, että paikalla pitää olla vartti etukäteen. Miksei voi ihan vain sanoa, että tulkaa varttia yli? Ihme touhua.

Joka tapauksessa, aamulla oli siis kielikoe, joka oli helppo. Siinä oli kolme osaa: merkit, kielioppi ja kirjoittaminen. Aikaa kokeen tekemiseen oli varattu kaksi tuntia, mutta tein sen tunnissa. Luulisin, että minut heitetään edistyneeseen ryhmään, mutta ans kattoa nyt.

Kokeen jälkeen yritimme taas käydä Kunin kanssa avaamassa minulle pankkitiliä, tällä kertaa Hokkaido ginkouhon. Ei onnistunut, sillä näin kuun lopussa jonoa oli ihan tolkuttomasti ja täti kävi ystävällisesti sanomassa, että jonotusaika on noin 2 tuntia. Päätettin suosiolla siirtää tilin avaus ensi viikkoon.

Sitten painelinkin takas asuntolalle, toki koukkasin syömässä lounasta välissä ja hain sadan jenin kaupasta tuikitärkeitä kamppeita, kuten käsipyyhkeen ja tohvelit (japanilainen juttu, en jaksa nyt selittää tarkemmin). Asuntolalla rötväilin hetken netissä ja sitten tarkoitus oli purkaa loputkin matkatavarat ja pestäpyykkiä. Seuraavaksi heräsinkin kuuden jälkeen. Että sellaiset keveät päivätorkut. Kävin nopiasti viskaamassa pyykit koneeseen ja järkkäilin vähän kamppeita.

Camilla ehdotti tapaamista puoli kahdeksaksi ja tokihan piti mennä moikkaamaan meidän senpaita (先輩, viittaa vanhempiin/kokeneempiin opiskelu- tai työkavereihin. Kouhai/後輩 on taas senpain vastakohta. Camilla on siis minulle senpai ja minä olen Camillalle kouhai). Käytiin syömässä MJSP-opiskelijoiden ”salaisessa” ruokapaikassa. ”Salaisessa” siksi, ettei siellä ole näkynyt muita ulkomaisia opiskelijoita. Oli kyllä kiva tavata pidempään täällä olleita opiskelijoita ja samalla tutustua pariin omaan kurssikaveriin. Nyt on hyvä, että on joku jolta voi kysyä, ettei tarvitse turhaan keksiä pyörää uudestaan. Ei sitä tosin vielä osaa oikein mitään kysyä, koska ei tiedä vielä, mitä ei tiedä. 🙂

Nyt taasen nukkumaan. Huomenna alkaa kurssiorientaatio, aloitus taas kello 9.30, mutta paikalla pitää olla varttia ennen. 😛

It's only fair to share...Share on facebook
Facebook
Share on google
Google
Share on twitter
Twitter
Share on email
Email
Share on print
Print