Oho, nyt näyttäisi siltä, että olen saanut oikeastaan melkein koko homman kasaan ihan näinkin hyvällä aikataululla. Pakkaamista tuossa jo hieman aloittelin, mutta nyt täytyy kuitenkin odottaa huomiselle, että pyykit kuivuu…

Ihan mukavantuntuista keliäkin ovat tuonne Souliin lupailleet, aurinkoista ja lämpötila 15 asteen kieppeillä ainakin perjantaina, mutta viikonloppuna saattaa sataa ripsauttaa. Kunhan ei räntää tule, niin olen tyytyväinen… Ensimmäisessä Japanin kohteessani, Fukuokassa, taas näyttäisi olevan viitisen astetta lämpimämpi (mikä onkin ihan loogista, koska kyseinen kaupunki sijaitsee Soulia huomattavasti etelämmässä).

Lisäksi olen seuraillut sydän sykkyrällä kirsikankukkarintaman etenemistä. Japanissahan seurataan kirsikankukkien kukinnan eli 桜前線:n etenemistä samaan tapaan kuin meillä vaikkapa siitepölytiedotetta, paitsi että kirsikankukat taitavat ovat hieman eri tapaan kiinnostavia… Sana 桜前線 koostuu kanji-merkeistä eli kirsikka/kirsikankukka, eli etupuoli/eteneminen ja eli linja. Toisin sanon kyseessä on kirsikankukkien etenemislinja. Kyuushuulla kukinta on näköjään jo paikoitellen alkanut (kukat ovat 20 %:sti auki) ja onpahan jossain Miyasakin seutuvilla täysin ohi. Jos sattuu tulemaan yllättävän lämpimät kelit, niin huonolla tuurilla jää koko sakura näkemättä. Tai jos on poikkeuksellisen kylmää, niin eivät ehdi kukkia lainkaan matkani aikana ja tulos on sama kuin liian lämpimien säiden kanssa. Todennäköisesti ehdin kuitenkin jossain päin Japania viettää 花見:a eli kirsikankukkien katselujuhlaa.

It's only fair to share...Share on facebook
Facebook
Share on google
Google
Share on twitter
Twitter
Share on email
Email
Share on print
Print