Puupiirroshommia on tullut harrastettua viime syksystä lähtien. Metalligrafiikan tekemisestähän olen tykännyt aina, mutta välineet (ja lähinnä niiden hinta) on ongelma. Ei sillä että puupiirroksen aloittaminen mitään halpaa olisi; välineet on aika kalliita, mutta hauskaa puuhaahan tämä on.
Piti ensin kirjoittaa ylipäänsä tämän syksyn vapaa-ajanvietosta ihan yleisesti, mutta tästä tulikin näköjään pelkästään puupiirrosaiheinen postaus. On muuten tosi outoa kirjoittaa pitkästä aikaa näin pitkiä juttuja suomeksi. Siis tällaisia blogipostauksen mittaisia jorinoita. Yleensä tulee kirjoiteltua vain jotain lyhyitä somepäivityksiä, whatsappiviestejä ja sellaisia. Olin yhdessä vaiheessa (ainakin omasta mielestäni :D) ihan sujuva kirjoittaja, mutta nyt tuntuu, että teksti takkuaa ja on todella vaikea saada ajatuksia kirjattua sopivaan muotoon. Tulee paljon ihmeellisiä rönsylauseita, jotka ei lopu ikinä, ja toisaalta ilmaisu on ehkä köyhtynyt jonkin verran. Jos ei muuta, niin kannattanee ihan kirjoitustaidon ylläpidon takia kirjoitella blogia.
Puupiirroskurssi
Käyn NHK文化センター:n (NHK = Japanin yleisradio,文化センター = bunkasentaa = kulttuurikeskus) puupiirroskurssilla. Kurssi jatkuu samalla kaavalla kuin viime vuonnakin eli tunnit on kuukauden ensimmäinen ja kolmas lauantai ja vielä viideskin, jos sellainen vain kyseiseen kuukauteen sattuu. Meillä oli kurssilaisten näyttely viime keväänä ja sen jälkeen en ole saanut puupiirrosten suhteen mitään aikaiseksi, paitsi että tein barenin (馬連, baren), siis puupiirroksen painamisessa käytettävän, no, hinkuttimen tai hiertimen, jota käsittääkseni kutsutaan suomeksikin bareniksi. Ainakin sanaa käytetään sellaisenaan Suomen puupiirtäjien nettisivuilla.
Viime maaliskuisen näyttelyn mainoskortti. Onkohan tämä jo ollut täällä? No, nyt tulee uudestaan jos on.
Kurssilla on oletus, että kun tekniikat on hallussa, niin varsinainen kaiverrus- ja painantatyö tehdään itsenäisesti kotona. Keskeneräistä työtä voi tuoda näytille tunnille ja pyytää opettajalta kommentteja ja apuja, samaten muilta kurssilaisilta. Lisäksi tunnilla piirretään usein luonnoksia, esimerkiksi kukka-asetelmista. Ja siis halukkaat voivat vaikkapa tehdä noita bareneita. Itse ryhdyn tekemään toista barenia ensi viikon lauantaina. Niitä on hyvä olla erilaisia, koska painojäljen kovuus vaihtelee muun muassa barenin sisässä olevan punotun narun solmujen koon mukaan.
Puupiirrostunnin kukkamannekiini siinä tönöttää. Siitä sitten vaan piirtämään.
Barenin sisäosa eli langasta punottu hierrinosa. Tää on niin nätti, että ihan harmittaa kun se jää bambunkuoren alle piiloon valmiissa barenissa.
Barenin valmistusta: bambunkuori sovitetaan paikalleen.
Melkein valmis. Bambunkuoren kiinnitys bareniin.
Baren on valmis! Vain sipaus kameliaöljyä pintaan ja eikun vaan hinkuttamaan!
Päätin alkaa tsemppata puupiirroksen kanssa ja laitoin taiteiluhommia opiskeluhommia varten tekemälleni tehtävälistalle. Se on yllättäen ollut hyödyksi, vaikka esimerkiksi ”piirrä luonnos kevään (2018) näyttelyä varten” roikkui listalla kesäkuusta viime viikkoon asti. 🙂 En ota noista to-do -listan taidejutuista mitään stressiä, vaan teen sitten kun ehdin. Ihan vaan se, että on ollut muistutus siitä, että näitäkin juttuja voisi joskus tehdä, näyttäisi riittävän että saa asioita aikaiseksi.
Tänään olen valmistellut painolaattoja kaiverrusta varten. Laatan pintaan sivellään ensin ohuelti vedellä lantrattua liimaa, koska liiman ansiosta puu ei lähde säikelemään niin kovasti kaiverrettaessa (siis ainakaan teoriassa, mun kohdalla käytännössä niin tapahtuu aika usein :D). Sitten laatan annetaan kuivua kokonaan ja se hiotaan hienolla hiekkapaperilla tasaiseksi. Lopuksi laatan pinta maalataan laimennetulla musteella, jotta kaivertaessa näkee helposti mistä kohdista on jo kaivertanut.
Koska en jaksanut painolaattoja tilatessa miettiä minkä kokoisia laattoja haluan, otin sitten leikkaamatonta tavaraa. Itsehän siinä sitten sahaushommiin joutui. Onneksi kantissushipaikasta tuttu raksaukkeli Nobuta lainasin sahan. Kuva keväältä 2017.
Painolaattoja. Päälimmäiset postikorttikokoiset tummat veijarit on jo maalattu musteella, alla olevat isot laatat ovat saaneet vasta liimasivelyn.
Vierailu Kaneko Seijin galleriassa
Kävin puupiirroskurssin porukoiden kanssa Otarussa Kaneko Seijin (金子誠治) galleriassa pari viikonloppua takaperin. En osaa sanoa onko tuo galleria avoinna kenelle tahansa, sillä se sijaitsee kyseisen herra lesken ja pojan kotitalossa. Me pääsimme kuitenkin katsomaan ensin näyttelyä ja sitten vielä tonkimaan ja tutkimaan hänen kaivertamiaan painolaattoja. Lopuksi saimme vielä kaffea ja pullaa.
Kaneko Seijin galleria on perheen omakotitalossa.
Kaneko Seiji, oikealla.
Tällaisia herkkuja saimme maisteltavaksi Kaneko Seijin galleriassa.
Näyttelyn jälkeen olisi voinut jäädä vielä leikkimään turistia Otaruun, mutta koska mulla oli opiskelukiireet vielä pahimmillaan tuossa vaiheessa, niin lähdin lounaan jälkeen suoraan kotiin. Otaru on Hokkaidon seitsemänneksi suurin kaupunki, jossa on asukkaita 121 924 henkeä vuoden 2015 väestölaskennan mukaan. Otaru on satamakaupunki ja se on erityisen kuuluisa kanaaleistaan, oluestaan, viineistään, sushistaan, lasiesineistään ja soittorasioistaan (jep, oh the randomness).
Japanin pankin entinen Otarun sivukonttori. Nyt tässä on ehkä joku museo tai sen sellainen. Mistäpä minä tietäisin. Kuvan otin koska neidonhiuspuut näyttivät niin hienoilta.
Jotain satunnaisia varastorakennuksia Otarussa. 😀
Otarusta Sapporoon ja toisin päin puksuttaa junalla tai bussilla noin tunnin. Paluumatkalla bussissa sain viereeni jonkun amerikkalaisen lähetyssaarnaajan. Meinasin jo vaipua epätoivoon, että joutuu kuuntelemaan jotain käännytyspuheita tunnin verran, mutta onneksi kyseessä olikin ihan OK, vaikkakin minulle epäselväksi jääneestä syystä erittäin vaivaantuneen oloinen tyyppi, jonka kanssa juttelin ihan muita juttuja kuin Jeesusta ja mitä näitä nyt on. Olipa taas ennakkoluulot hänellä itsellään, nii. Siitäs sait, Ijas!
P. S. Jos kiinnostaa, niin mun henkilökohtaista Instagramia voi seurailla täällä. Postailen sinne satunnaisia kuvia silloin kun sille päälle satun, pääasiassa kuvia ruoasta (eikö jokainen itseään kunnioittava somekansalainen teekin näin?) ja luonnosta.
P. P. S. Pitäis ottaa enemmän valokuvia. Tylsää laittaa blogiin samoja kuvia kuin esim. just tonne Instaan, mut ei voi tähän hätään mitään.
