Certificate of eligibility saapui vihdoinkin tällä viikolla postissa ja nyt on vihdoinkin hommattu viisumi Japaniin. Certificate of eligibility on siis ”kelpoisuustodistus” siitä, että olen Japanin oikeusministeriön mielestä kelvollinen saamaan viisumin Japaniin. Viisumi on voimassa vuoden maahantulopäivästää ja se pitää käydä uusimassa Japanin päässä ulkomaalaisvirastossa hyvissä ajoin ennen umpeutumista.

Koko viisumiprosessiin meni aikaa aikaa melkein kolme kuukautta, mutta kun paperityöt oli hoidettu, sain viisumin passiini Japanin suurlähetystössä reippaassa puolessa tunnissa. Prosessihan meni kokonaisuudessaan niin, että Hokudaista lähetettiin minulle kesäkuun alussa Confirmation of Student information for immigration procedures -lomake täytettäväksi, jonka sitten postitin täytettynä ja parin passikuvan kera takaisin yliopistolle. Yliopistolta toimittivat lomakkeen ja kuvat sitten eteenpäin maahanmuuttoviranomaisille, jotka puuhasivat reilun kuukauden Certificate of Eligibility -todistuksen parissa. Valmis todistus toimitettiin Hokudain kauttaa minulle elokuun puolivälissä.

Näin haetaan viisumi Japaniin

Certificate of eligibility -todistuksen lisäksi viisumin hakemista varten tarvitsi tietysti voimassaolevan passin, täytetyn viisuminhakukaavakkeen, passikuvan (kuvalle on tietyt ohjesäännöt, mutta eivät ole kuulemma olleet suurlähetystössä täsmällisten mittojen kanssa niin kovin tarkkoja) ja 21 euroa rahaa käteisenä ja tasasummana käsittelymaksuun. Huom! Suurlähetystön ohjeiden mukaan ota yhteyttä suurlähetystöön ennen kuin lähdet kiikuttamaan viisumihakemusta heille. Tarvittavat asiakirjat voivat vaihdella viisumityypeistä riippuen ja tietysti ne voivat myös ajan kuluessa muuttua.

En muuten saanut avattua viisumihakemusta työkoneella, koska siihen ei ole flash-tukea asennettuna ja omalla koneellani tuo vain herjaa, että pitää asentaa Adobe readeristä uusin versio vaikka se on jo asennettu! Sama vika oli työkaverini koneella, mutta onneksi hän sai väärästä versiosta herjaamisen jälkeen kikkailtua hakemuksen auki ja tulostettua sen minulle. Taitaa olla palautteen paikka suurlähetystöön, kun unohdin näistä tuskailuista kertoa viisumia hakiessani.

Siinä se viisumi Japaniin nyt sitten on! Hieno! Yläpuolella näkyvä paperilirpake on passiin nidottu certificate of eligibility, jota ei saa missään nimessä hukata, koska ottavat sen passitarkastuksessa talteen Japanin päässä.

Siinä se viisumi Japaniin nyt sitten on! Hieno! Yläpuolella roikkuva paperilirpake on passiin nidottu Certificate of Eligibility, jota ei saa missään nimessä hukata, koska ottavat sen passitarkastuksessa talteen Japanin päässä.

Olen onnistunut näyttämään täydeltä munapäältä tuossa viisumikuvassa, mutta eipä tuolla kaiketi niin väliä ole, kun ei kuvaa joudu päivittäin katselemaan. Kyllä minä tuosta itseni tunnistan ja toivottavasti myös Japanin lentokenttähenkilöstö. Seuraava riemukas valokuva otetaan ulkomaalaiskorttia varten Nagoyan lentokentällä lähemmäs kymmentuntisen lennon jälkeen. Siitä tulee varmasti äärimmäisen kaunis, koska en osaa nukkua lentokoneessa ja olen siinä varmasti edustavimmillani. 😀

Voiko Japanista poistua ja palata takaisin kesken viisumin voimassaolon?

Viisumini on mallia single entry eli se oikeuttaa yhteen maahantuloon. Jos siis haluan poistua ja palata takaisin Japaniin niin että viisumini pysyy voimassa, täytyy minun pyytää erikseen paluulupaa (re-entry permission). Käytönnössä tämä tapahtuu täyttämällä lentokentällä/satamassa ennen turvatarkastukseen menoa ED Card (Embarkation/Disembarkation Card eli poistumis- ja maihintulo -kortti, josta tuossa edellä linkkaamallani sivulla näyttäisi olevan vanhanmallinen versio) ja merkittävä siihen, että haluan tulla takaisin Japaniin, siis laitettava raksi ruutuun ”みなし再入許可による出国を希望します。 / Departure with special re-entry permission”. Jos en tätä tee, niin viisumini ei ole enää voimassa poistumisen jälkeen.

Nyt kun viisumi Japaniin on hankittu ja Helsingin kämppäkin on annettu vuokralle ensi kuun alusta saakka, niin isoimmat valmistelurutistukset lähtöä varten alkavat olla takana. Ison osan tavaroista olen jo pakannut ja vienyt jo vanhempieni luo säilytykseen. Kyllä tässä jonkin verran vielä puuhaa on, mutta vielä on reilu viikko aikaa lajitella loput tavarat akselille mukaan–talteen–kierrätykseen/roskiin. Lähtöön on aikaa enää muutama päivä yli kuukausi!

It's only fair to share...Share on facebook
Facebook
Share on google
Google
Share on twitter
Twitter
Share on email
Email
Share on print
Print