Olen koonnut tälle sivulle ajatuksiani kanjien opiskelusta.
Kukin kanjimerkki vastaa jotakin ideaa, merkitystä tai käsitettä. Kanjin merkityksen tajuaminen on melko yksinkertainen juttu silloin kun puhutaan vaikkapa sellaisista konkreettisista käsitteistä kuten ihminen (人), puu (木) tai vesi (水). Toisaalta, jo viimeisen "helpon ja kongreettisen" antamani esimerkkikanjin, 水:n, kohdalla on tiedettävä erikseen, että tämä merkki viittaa aina kylmään tai viileähköön veteen. Sellaista käsitettä kuin 「熱い水」 ei ole olemassakaan vaan kun halutaan puhua kuumasta vedestä, käytetään merkkiä 湯! Merkit 「 ja 」 ovat muuten japanilaiset vastineet sitaattimerkeille "". Merkki 「 aloittaa ja 」 päättää sitaatin.
Suomen ja Kiinan (kanjit ovat siis alunperin kiinalaisia kirjoitusmerkkejä) ja sittemmin Japanin väliset kulttuurierot ovat sen verran suuria, että kun kanjien kanssa mennään yhtään abstraktimmalle tasolle kuin perussubstantiiveihin, -adjektiiveihin ja -verbeihin, on merkin sisältämän ajatuksen ja käsitteen tajuaminen vielä hankalampaa. Mitä syvemmin tapakulttuuriin tai vaikkapa uskontoon (kunfutselaisuus/buddhalaisuus/shintolaisuus) merkki viittaa, sitä vaikeampaa sen eri merkitysvivahteiden tajuaminen. Tästä esimerkkinä vaikkapa erittäin käytetyt ja yleiset merkit 気 (suppea suomennos "mieli, henki") ja 心 (suppea suomennos "sydän, mieli").
Edellisen takia suurimmalle osalle kanjeista on todella vaikea antaa yksiselitteistä ja pätevää suomennosta. Tämä koskee erityisesti kanjien kiinalaista lukutapaa (音読み) ja suurin osa näille annetuista suomennoksista onkin täysin keinotekoisia, sillä kanjia ei välttämättä käytetä koskaan yksinään. Kanjeja kannattaa ja täytyykin siis opiskella opettelemalla sanoja. Tämä tarkoittaa sitä, että uutta kanjia opiskeltaessa opiskellaan uusia sanoja, joiden osana kyseinen kanji on. Sanoja taasen täytyy opiskella osana lauseita, koska japanissa sanojen merkitys on harvoin kuvattavissa yksittäisillä suomenkielisillä sanoilla. Hyviä esimerkkilauseita voi etsiä Tanaka korpuksesta tai vaikkapa Yahoo.jp:n taikka Space ALC:n japani-englanti -sanakirjasta.
Kanjimerkkejä tulee osata suurinpiirtein 2 000, että voi lueskella kohtuullisen mukavasti yleisiä aiheita käsitteleviä tekstejä. Tämä saattaa tuntua melko raskaalta haasteelta; kuinka merkit voi tunnistaa toisistaan kun kaikki näyttävät aluksi samanlaisilta suheroilta? Kukin merkki koostuu kuitenkin tietynlaisista rakennuspalikoista, joita kutsutaan nimellä radikaali. Radikaali on sellainen kanjikomponentti, jota ei jaeta enää pienempiin osasiin. Kanji voi koostua useasta eri radikaalista tai se voi olla itse muissa merkeissä esiintyvä radikaali.
Kun opettelee tunnistamaan yleisimmät radikaalit ja jakamaan sitten kunkin merkin mielessään pienempiin osasiin, on merkkien tunnistaminen ja ulkomuistista kirjoittaminen helpompaa. Esimerkiksi ensivilkaisulta monimutkaiselta näyttävä merkki 鏡 on paljon helpompi muistaa ja kirjoittaa paperille ilman mallia kun sen jakaa mielessään osiin 金 (vasen reuna), 立 (oikea yläreuna) ja 見 (oikea alareuna).
Kanjin eri osista voi usein päätellä sen merkityksen, joskun suoremmin ja joskus taas vähemmän suoremmin. Esimerkiksi hyvin käytetty esimerkki tästä tekniikasta on kanji 明, joka tarkoittaa kirkasta ja loistavaa sekä myös selvää ja selkeää. Kanji koostuu kahdesta osasesta eli merkeistä 日 ja 月. Kun muinaiset kiinalaiset ovat funtsailleet millätavoin käsitettä "kirkas" voisi ilmaista, ovat he päätyneet liittämään yhteen kaksi kirkkainta tuntemaansa asiaa eli auringon ja kuun. Ja silloin kun on kirkasta, niin asiat voi nähdä selvästi ja selkeästi, joten siinä selitys myös merkin laajennetulle merkitykselle.
Joskus merkitys ei ole niin itsestään selvä, kuten edellä olevassa 明-esimerkissä. Silloin kannattaa keksiä oma tarina, joka vahvistaa merkin koostavien osien muistamista. Katsotaanpa uudestaan vaikka merkkiä 鏡, jonka osaset ovat siis 金 (kulta, metalli), 立 (seisoa, pystyttää) ja 見 (nähdä, katsoa). Tarina taikka muistisääntö tälle merkille voisi siten olla vaikka "Seison katsomassa itseäni kultaisesta peilistä" taikka "jos laittaa metallilevyn pystyyn seinään vasten, voi siitä katsella elikkä peilailla itseään". Aina muistisääntöjen keksiminen ei ole yhtä helppoa, joten jos ei keksi mitään toimivaa niin sitten ei auta kuin raaka ulkoaopettelu.
Sen lisäksi, että opiskelee kanjin koostumuksen ja sitä kautta tunnistamisen, kannattaa opiskella myös vielä ihan erikseen kuinka merkki kirjoitetaan käsin. Kirjoittamisen harjoitteluun kannattaa käyttää ruutupaperia ja merkki kannattaa kirjoittaa niin monta kertaa että kirjoittaminen on sujuvaa. Huomioi myös oikea vetojärjestys, sillä kun tiedät oikean vetojärjestyksen, on muiden (sutaisten) kirjoittaminen merkkien lukeminen paljon helpompaa.
Monet halveksivat "tylsiä ja yksitoikkoisia" kirjoitusharjoituksia, mutta tosiasia on se, ettei merkin käsinkirjoittamista voi oppia muuten kuin kirjoittamalla sen käsin, ei vaikka kuinka osaisi merkin koostavat komponentit unissaankin ulkoa. Jos siis haluaa osata kirjoittaa kauniita ja oikein tasapainotettuja merkkejä (eli merkkejä, joiden osasten suhde toisiinsa on oikea), kannattaa kaivaa ruutupaperi esiin. Tämän lisäksi kirjoitusharjoittelu vahvistaa merkin painumista mieleen ja vastaavasti auttaa merkin tunnistamista luettaessa.
Osasia, joista kanjit, koostuvat voi käyttää jossain määrin lukutapavihjeinä merkkien kiinalaisiin lukutapoihin. Kanjeissa merkitystä kuvaava osa on yleensä oikeassa reunassa tai yläreunassa ja lukutavasta vinkkaava osa vasemmassa reunassa tai alareunassa. Esimerkiksi kukkaa tarkoittava merkki 花 koostuu yläreunassa olevasta ruohoa ja kasvia tarkoittavasta radikaalista 艹 sekä alareunaan sijoittuvasta merkistä 化 (muuttuminen joksikin). Merkin 化 kiinalainen lukutapa on か ja kuten arvata saattaa, niin on se myös merkin 花 kiinalainen lukutapa. Toinen esimerkki voisi olla vaikkapa merkki 線 (linja). Se koostuu merkistä 糸 (lanka) ja merkistä 泉 (lähde) ja sen lukutapa on せん. Myös vasemman reunan merkin 泉, kiinalainen lukutapa on せん.
Osalla radikaaleista tai komponenteista voisi sanoa olevan niin sanotun vahvan lukutavan. Tarkoitan tällä sitä, että tietyt radikaalit/merkit tuovat järestään oman kiinalaisen lukutapansa niihin merkkeihin, joiden osana ne ovat. Tällaisia merkkejä ovat esimerkiksi 中 ja 方. 中:n kiinalainen lukutapa on ちゅう, niin on myös lähestulkoon kaikkien niiden muidenkin merkkien, joissa se esiintyy. Esimerkiksi merkkien 仲, 沖, 虫 ja 忠 kiinalainen lukutapa on ちゅう. Merkin 方 kiinalainen lukutapa on taas ほう. 方 on osana merkkejä 芳, 放, 倣, 訪 (kiinalainen lukutapa ほう) ja 坊, 妨, 防, 房, 肪 (kiinalainen lukutapa ぼう).
Japanilaiset lukutavat taas... Sorry, ne pitää opetella erikseen ulkoa.
Kanjien opiskelussa kannattaa olla alussa looginen. Ei siis kannata aloittaa siitä, että opettelee ensimmäisenä sellaisia kanjeja, jotka tuntuvat omasta mielestä tarpeellisilta tai, jotka vaikka näyttävät kivalta tai joiden osaamisella voi brassailla kavereille ("Mä osaankin tän kanjin, jossa on 45 vetoa. Oon paras!"). Eli jonkinlaisessa järjestyksessä kannattaa kanjeja lähteä opiskelemaan. Itse suosin ulkomaalaisten harvemmin käyttämää vuositaso-tapaa, mutta yleensä ei-japanilaiset taitavat opiskella kanjinsa JLPT-tasojen mukaan (JLPT = Japanese Language Profiency Test). Kanjit tulevat molemmissa lähestulkoon samassa järjestyksessä. Kun on valinnut systeemin, jonka mukaan kanjeja opiskelee, kannattaa pitää siitä kiinni. Jos loikkii opiskelutavasta toiseen, niin muutamia tärkeitä kanjeja saattaa jäädä oppimatta.
Kun kanjeja on opiskellut jokusen sataa, sanotaan nyt vaikka kolmannen vuoden kanjien loppuun asti (jolloin opiskelija osaa 440 kanjimerkkiä), voi halutessaan siirtyä kokonaan tai ainakin osittain pois "järjestelmällisestä" kanjiopiskelusta ja ryhtyä lukemaan erinäisiä itseään kiinnostavia japaninkielisiä tekstejä: kirjoja, sarjakuvia, blogeja, uutisia, ruokareseptejä, lämpöilmapumpun asennusohjeita, mitä vaan itseään kiinnostavaa.
Homma toimii niin, että aluksi teksti (tai osa siitä, jos kyse on kovin pitkästä tekstistä) luetaan hyvin kursiivisesti tai silmäillen läpi. Tässä vaiheessa ei ole vielä tarkoitus ymmärtää tekstin varsinaista sisältöä, vaan saada yleissilmäys tekstistä. Aina kun tekstissä törmää itselleen tuntemattomaan sanaan tai sanaan jonka lukutavasta ja/tai merkityksestä ei ole varma, niin kirjaa tämän sanan ja sen muodostavan merkin (tai merkit) itselleen talteen ja jatkaa silmäilyä. Sana homma toisestetaan kieliopin kanssa: tuntemattomat rakenteet kirjataan ylös. Kun teksti on käyty näin läpi, avataan sanakirja (paperinen taikka sähköinen) ja tutkitaan jokaisen sanan merkitystä sekä lukutapaa ja kirjataan nämäkin itselle talteen myöhempää käyttöä varten. Tuntemattomat kielioppirakenteet yritetään selvittää kielioppikirjasta tai netistä ja kirjataan nekin ylös.
Kun esivalmistelu ja tutkimustyö on valmis, luetaan teksti uudestaan ajatuksen kanssa läpi. Tällöin kiinnitetään huomiota sanojen käyttöön, lukutapoihin ja kielioppiin eli tekstin varsinaiseen ymmärtämiseen ja siihen miten se luetaan. Talteen kirjattuja sanoja ja kielioppirakenteita voi käyttää lukiessa lunttilappuna, koska harvoin sanan lukutavan ja merkityksen tai uuden kielioppirakenteen oppii ensiyrittämällä. Tekstiä voi lukea myös halutessaan ääneen.
Tämä on haastava ja alkuun vaativahko tapa opiskella, mutta tuottaa varmasti tulosta. Etuna tässä on se, että tekstit ovat varmasti itseään kiinnostavia, joten opiskelumotivaatio pysyy korkeana. Sanojen käyttö tulee tutuksi kontekstissa eli ei tule vahingossa opittua virheellistä käyttötapaa sanoille. Lisäksi, jos on nyt vaikka kiinnostunut posliinimaalauksesta, niin posliinimaalaustermistö alkaa vähitellen tulla tutuksi ja jossain vaiheessa tekstien lukeminen on hyvinkin sujuvaa.
Vaatimuksena tällaiseen opiskelutapaan siirtymiseen on tietysti myös se, että opiskelija osaa niin paljon kielioppia, että voi lukea natiiveille tarkoittuja tekstejä kohtuullisen vaivattomasti. Ei ole kovin motivoivaa tankata sellaista tekstiä, jonka sanoja eikä kielioppia ymmärrä lainkaan vaan jokaisen lauseen selvittämiksesi joutuu taistelemaan tuntitolkulla. Haastena tässä on se, että jos opiskelija lukee liian yksipuolisia tekstejä, jää häneltä osa tärkeistä, yleisistä merkeistä oppimatta. Kannattaa siis lukea tekstejä oman mielenkiinnon piiristä mutta kuitenkin monipuolisesti tai jatkaa tämän opiskelutavan lisäksi kanjien opiskelua jonkin järjestelmän (vuositaso, JLPT jne.) mukaisesti.
Mistä sitten hankkia lukumateriaalia? Jos tykkää kirjojen ja sarjakuvien lukemistesta, niin japaninkielisiä kirjoja voi ostaa itselleen erinäisistä Japanilaisista nettikaupoista. Sen lisäksi Pasilan kirjastolla (Helsingissä) on jokunen sata (?) japaninkielistä kirjaa ja sarjakuvaa valikoimissaan. Jos siis asuu pääkaupunkiseudulla, kannattaa hyödyntää tämä lainausmahdollisuus. Myös jotkut Japani-Suomi -yhdistykset pitävät yksityisiä kirjastoja, joten kannattaa ottaa eri seuroihin yhteyttä ja kysellä onko mahdollista lainata kirjoja. Netti on pullollaan hyvää harjoittelumateriaalia. Uutisia voi lueskella vaikkapa Mainichin tai Asahin sivuilta. Mielenkiintoisia blogeja voi esiä hakemalla ensin vaikka Googlesta hakusanalla ブログ検索 ja sitten valitsemalla itseään miellyttävän blogihaun, johon kirjoittaa oman mielenkiinnonkohteensa hakusanaksi. Myös ihan tavallinen hakukonehaku saattaa johtaa mielenkiintoisille sivuille.
Seuraavassa kanjisivujen "käyttöohjeet" eli vinkkejä siitä miten Kanjikaverin sivuja tulkitaan ja käytetään.
Osalle kanjeista on annettu kuvallinen kirjoitusohje, mutta koska sivut ovat vielä työn alla, kirjoitusohjetta ei ole vielä tehty jokaiselle merkille. Ensimmäisen vuoden kanjien kirjoitusohjeissa vetojen lukusuunnat on merkitty nuolella. Katso lisätietoja merkkien kirjoittamisesta sivuilta Perusvedot ja Perusvetojärjestys.
Käsinkirjoittettaessa kannattaa ottaa mallia siitä miltä merkki näyttää kirjoitusohjeessa, ei siitä miltä se näyttää tietokoneen ruudulla jollakin fontilla kirjoitettuna. Tietokonefonteissa ja varsinaisessa käsinkirjoituksessa on nimittäin eroja, esimerkiksi joskus fonteissa näyttää siltä kuin jokin veto koostuisi kahdesta eri vedosta, vaikka se todellisuudessa onkin vain yksi veto. Katso esimerkiksi kanjit 女, 糸 sekä 食 ja tutki tarkkaan kirjoitusohjeen ja sen yläpuolella olevaa tietokonefontilla näkyvän merkin eroja.
Vetojen lukumäärä tarkoittaa sitä yksittäisten viivojen määrää, joka merkin kirjoittamiseen tarvitaan. Kynä ei siis nouse paperista yhden vedon piirtämisen aikana. Vetojen lukumäärää ei tarvitse varsinaisesti opiskella erikseen, koska sen oppii automaattisesti kun merkin oppii kirjoittamaan oikein. Tämä tieto on siis kerrottu ihan vain yleisen faktatiedon vuoksi ja esimerkiksi helpottamaan hakujen tekemistä sivuilta: Kirjoita hakuun esimerkiksi "Vetojen lukumäärä: 12" ja laita valinta kohtaan "Vain kanji", niin saat etsittyä kaikki kanjit, joissa on kaksitoista vetoa.
Kullekkin kanjille on aikojen saatossa päätetty olevan yksi pääasiallinen radikaali eli osanen, josta kanji koostuu. Tämä radikaali on kerrottu jokaisen kanjin yhteydessä. Lue lisää radikaaleista.
Kanjeilla voi olla useita erityyppisiä lukutapoja (読み方) eli kiinalainen lukutapa (音読み), japanilainen lukutapa (訓読み) ja mahdollinen nimissä käytettävä lukutapa (名乗り) (kerrottu kolmannen vuoden kanjeista eteenpäin). Kuhunkin lukutapatyyppiin voi liittyä useita eri lukutapoja tai voi olla, ettei merkillä ole lainkaan jotakin lukutapatyyppiä. Eli kanjilla voi olla vaikka kaksi kiinalaista lukutapaa, viisi nimissä käytettävää lukutapaa, mutta ei lainkaan japanilaista lukutapaa. Seuraavassa kustakin lukutapatyypistä tarkemmin:
Kiinalainen lukutapa eli 音読み: Suurimmalla osalla merkeistä on vähintään yksi kiinalainen lukutapa. Tätä lukutapaa käytetään yleensä kun merkki on osana jotakin yhdyssanaa. Kiinalaiset lukutavat ovat usein lyhyitä, yhden tai kahden tavun mittaisia ja valitettavan usealla merkillä on sama kiinalainen lukutapa (esimerkiksi こう, きょう ja しょう ovat valitettavan suosittuja...). Kiinalaiset lukutavat on kirjoitettu kanjisivuilla katakana-merkeillä sen korostamiseksi, että kyseessä on kiinasta lainatut lukutavat (lainasanathan kirjoitetaan yleensä katakanoilla).
Vielä kerran varoituksen sana merkkien kiinalaisesta lukutavan "suomennoksista": suomennokset ovat keinotekoisia ja hyvin viitteellisiä. Ne on annettu, jotta merkin käyttö erinäisissä yhdyssanoissa tuntuisi loogisemmalta. Esimerkiksi merkin 都 kiinalaiset lukutavat ovat と ja つ. Lukutavalle と on annettu sellaisia merkityksia kuten "pääkaupunki, suurkaupunki, hallinnointi", jotta sen käyttö yhdyssanoissa 首都 ja 京都 kävisi järkeen. Sen sijaan lukutavalle つ on annettu merkitys "kaikki, jokainen", jotta merkin käyttö yhdyssanassa 都合 olisi loogista.
Toisin sanoen, kiinalaisen lukuvan merkitykset kannattaa opetella hyvin "kevyesti" tai ei ollenkaan ja keskittyä sen sijaan yhdyssanoihin ja niiden merkityksiin. Sen käytetäänkö merkin kiinalaista lukutapaa omana yksittäisenä sananaan voi tarkistaa sanakirjasta. Jos kiinalainen lukutapa löytyy sanakirjasta omana merkintänään, se on myös erillinen sana eikä vain osa yhdyssanoja.
Japanilainen lukutapa (訓読み): Merkin japanilainen lukutapa tai lukutavat ovat alkuperäisiä japanilaisia sanoja, jotka on liitetty tiettyihin merkkeihin kun kirjoitussjärjestelmä tuotiin Kiinasta Japaniin. Näitä lukutapoja voidaan käyttää aina yksittäisinä sanoina ja niiden erinäisiä suomennoksia kannattaa opetella sellaisenaan. Japanilaiset lukutavat voivat olla useankin tavun mittaisia, joten ne on helpompi erottaa toisistaan kuin kiinalaiset lukutavat. Japanilaiset lukutavat on kirjoitettu kanjisivuilla hiragana-merkeillä
Kun verbejä ja i-adjektiiveja kirjoitetaan kanjimerkeillä, on niille ominaista, että kanjin perään kirjoitetaan niin sanottu "okurigana" (送りがな) eli muutaman (hiragana)tavumerkin mittainen taivutuspääte. Tämä taivutuspääte on merkkitty näillä sivuilla sulkeisiin lukutapa-sarakkeessa, esimerkiksi 見る --> み(る) tai 教える --> おし(える). Sanassa 「見る」 merkki 「見」 siis luetaan 「み」 ja tavu 「る」 on okuriganapääte. Sanassa 「教える」 merkki 「教」 taas luetaan 「おし」 ja 「える」 on taivutuspääte.
Toinen yleinen merkintätapa on käyttää merkkiä ・ erottamaan taivutuspääte kanjivartalosta: 見る --> み・る tai 教える --> おし・える.
Joskus japanilainen lukutapa eroaa täysin siitä mikä on merkin kiinalaiselle lukutavalle annettu "merkitys". Esimerkiksi merkin 足 kiinalainen lukutapa on そく ja se on suomennettu tarkoittavan sellaisia asioita kuten "jalka, askel, tarpeeksi, riittävästi sekä lahjakkuus, kyky". Yksi merkin japanilaisista lukutavoista on taas 足す (たす), joka merkitsee "laskea lukuja yhteen", jolla ei minun nähdäkseni ole kovinkaan paljon tekemistä そく:n merkitysten kanssa (tai ehkä jollain tapaa "tarpeeksi, riittävästi" kanssa?). Tähän pitää vain tottua...
Nimissä käytettävä lukutapa (名乗り): Kolmannen vuoden kanjeista lähtien kanjien yhteydessä on kerrottu myös niitten mahdollisia ihmisten nimissä käytettäviä lukutapoja. Nämä ovat esimerkinomaisia, yleisimpiä nimilukutapoja, sillä periaatteessa mikä tahansa kanji voidaan lukea millä tahansa tavalla kun se on osana henkilön nimeä... Ja nyt sopii taas kerran kysyä, että mikä ihmeen tolkku tässäkin muka on olevinaan! ;)
Kunkin merkin käytöstä on annettu 2-15 esimerkkiyhdyssanaa. Olen yrittänyt valita esimerkkiyhdyssanoiksi mahdollisimman hyödyllisiä ja usein vastaan tulevia sanoja. Sanojen valintaperusteena olen käyttänyt muun muassa sanan JPLT-luokitusta, kuuluuko sanan 20 000 Asahi-sanomalehdessä käytetyimmän sanan joukkoon ja ihan vaan omaa näkemystäni sanan hyödyllisyydestä. Erityisesti ensimmäisen ja toisen vuoden kanjeissa on vielä paljon melko huonojakin eli ei-niin-kovin-yleisiä-ja-hyödyllisiä esimerkkiyhdyssanoja, jotka olen poiminut aikoinani ihan muilla valintakriteereillä, mutta olen korjaamassa tilannetta parhaillaan.
Esimerkkiyhdyssanoissa käytetään useimmiten sanan kiinalaista lukutapaa (音読み). Huomaa, että jos merkin kiinalainen lukutapa loppuu tavuun つ tai く ja tämä つ-/く-loppuinen merkki edeltää jotain toista merkkiä esimerkkiyhdyssanassa ja tämän jälkeen tulevan merkin lukutapa alkaa jollakin か（が）-, さ（ざ）-, た（だ）- tai は（ば、ぱ）-sarjan tavulla, saattaa merkin viimeinen tavu muuttua tavuksi っ, jotta sanan ääntäminen olisi helpompaa. Näin ei kuitenkaan käy aina eli tässä ei auta kuin ulkoaopettelu! Esimerkkinä vaikkapa merkki 発 (lukutapa はつ), joka on osana yhdyssanoja 発表 (luetaan はっぴょう eli muunnos tapahtuu) ja 発音 (luetaan はつおん eli muunnosta ei tapahdu). Ole siis tarkkana つ- ja く-tavujen kanssa.
Ja sitten vielä yksi valitettava seikka: Joskus kanjeilla on myös niin sanottuja epäsäännöllisiä lukutapoja. Näiden lukutapojen ei katsota kuuluvan kanjin varsinaisiin lukutapoihin, mutta kun kanjia käytetään tietyssä yhdyssanassa, tätä lukutapaa käytetään. Esimerkkejä tällaisista epäsäännöllisistä lukutavoista ovat 田舎 ja お土産. Sana 田舎 koostuu merkistä 田, jonka normaalit lukuvatavat ovat でん ja た, sekä merkistä 舎, jonka tavalliset lukutavat ovat しゃ, せき ja やど(る). お土産 taas koostuu merkeistä 土 ja 産, joista ensimmäisen yleiset lukutavat ovat と sekä つち ja jälkimmäisen さん, う(む) ja う(まれる). Tässä ei auta muu kuin raaka ulkoaopettelu. Näitä epäsäännöllisiä lukutapoja ei ole onneksi yleisissä sanoissa kovinkaan paljon, joten ulkoaopettelu ei ole niin paha nakki.
Joillekin kanjeista on annettu muutamia esimerkkilauseita, joista voi tutkia kuinka merkin japanilaista lukutapaa (訓読み) tai annettuja esimerkkiyhdyssanoja käytetään erilaisissa lauseissa. Koska sivut ovat vielä työn alla, esimerkkilauseita ei ole vielä kirjoitettu jokaisen merkin kohdalle. Lisää esimerkkilauseita voi etsiskellä Tanaka-korpuksesta (tai suoraan Tatoeba-projektin sivuilta. Tanaka-korpuksen ylläpito on nykyään Tatoeban vastuulla ja sivuilla on mahdollista lisätä lauseille myös suomenkielisiä käännöksiä), Yahoo.jp:n tai Space ALC:n japani-englanti -sanakirjoista.
Opiskellaksesi näillä sivuilla kanjeja, sinun täytyy osata hiragana- ja katakanamerkit. Jos et siis niitä vielä osaa, niin hop hop opiskelemaan. Kanjeja ei ole mitään järkeä opiskella, jos ei osaa perustavumerkkejä, koska kanjien lukutavat ja esimerkkiyhdyssanojen ääntämisohjeet on kirjoitettu kanamerkeillä. Jos taas tuntuu siltä, että tavumerkit on hallussa, niin sitten voit siirtyä suoraan kanjien opiskeluun. Vaikka olisitkin joskus opetellut kanjeja, kannattaa aloittaa ensimmäisen vuoden ensimmäisestä kanjista, ettei mikään alun tärkeistä (usein radikaaleina toimivista) merkeistä jää opiskelematta.
Kaikilla kanjimerkeillä ei ole vielä kirjoitusohjetta, koska sivut ovat vielä kesken. Jos olet epävarma merkin vetojen vetojen (= merkin muodostavien viivojen) vetojärjestyksestä, voit yrittää selvittää oikean vetojärjestyksen sivulla kanjien perusvetojärjestys.
Kanjien vetojen piirustussuuntia ole enää erikseen kerrottu kirjoitusohjeissa toisen vuoden kanjien alusta lähtien. Jos sinusta tuntuu, että et ole ihan varma mistä suunnasta mihin suuntaan tällaisen kanjimerkin eri vedot pitäisi vetää, niin voit tutkia sivua kanjien perusvedot ja yrittää löytää ratkaisun sieltä.
Sivua päivitetty viimeksi 17.7.2011
| Etusivulle | | Takaisin sivun alkuun |
Kysyttavää? Kommentteja? Virheitä? Toiveita? Epäselvyyksiä? Parannusehdotuksia?
- kirjoita foorumille tai lähetä sähköpostia: kanjikaveri [ät] gmail [piste] com