Katakana harjoitukset

Sananen oppimisesta ja harjoituksista

Ennen varsinaisia harjoituksia haluaisin sanoa vielä muutaman sanan tavumerkkien oppimisesta. Itse opin ne auttavasti viikossa, mutta se ei tarkoita, että merkkien painuminen pysyvään muistiin olisi nopeaa. Merkkien opettelu on siis kovaa työtä eikä se tapahdu hetkessä. Välillä voi turhauttaa, kun ei tunnu oppivan mitään.

Huomaa, ettei katakanojen opiskelu ole missään nimessä vaikeaa, mutta lähinnä aikaavievää. Eihän se, että johonkin asiaan tarvitsee aikaa, tee siitä itsestään selvästi vaikeaa. Japanilaiset pikkulapset oppivat nämä merkit alakoulussa, joten miksi et sinäkin niitä oppisi. Muista, että aina kun jonkin asian oppiminen tuntuu vaikealta (paino sanalla tuntuu), niin silloin olet juuri oppimaisillasi sen! Jatka siis vain harjoittelua sitkeästi. Myös jatkuva taidon ylläpito ja kertaaminen on tärkeää, koska merkit unohtuvat yllättävän helposti (varsinkin kirjoittaminen, sen voin sanoa omakohtaisesta kokemuksesta).

Toinen asia mikä sinun on hyvä viimeistään tässä vaiheessa miettiä valmiiksi on se, mitä varten opiskelet japania ja katakana-merkkejä. Onko tarkoituksesi pystyä lukemaan mangaa tai vaikka blogeja japaniksi? Aiotko lähteä Japaniin opiskelemaan, jolloin sinun pitää pystyä kirjoittamaan tarvittaessa muistiinpanoja käsin? Nykyaikana monet pitävät käsinkirjoitustaitoa turhana, sillä suurin osa kirjoittamisesta on koneella tai kännykällä kirjoittamista, ja suorastaan kampanjoivat täysin turhana ajanhukkana pitämiään käsinkirjoittamistaitoja vastaan.

Näissä harjoituksissa oletus on, että haluat myös pystyä kirjoittamaan katakana-merkit käsin, etkä vain tunnistamaan niitä (ja kirjoittamaan niitä tietokoneella). Osaa harjoituksista ei ole mitään järkeä tehdä, jollet kirjoita merkkejä käsin. Kuka tahansa pystyy nimittäin näppäilemään romanisoitua japania tietokoneen tai kännykän näppäimistöllä. Nämä harjoitukset on tarkoitus kirjoittaa käsin. Suosittelen erittäin vahvasti, että opettelet joka tapauksessa myös merkkien käsinkirjoitusta, vaikka et koe siitä olevan sinulle erityistä hyötyä, sillä se tukee hyvin oppimistasi ja tekee opiskelustasi monipuolisempaa.

Nämä tekemäni harjoitukset eivät ole mikään oikotie onneen vaan kovan työn teet sinä yksin. En todellakaan tiedä mitään vippaskonsteja merkkien opetteluun ja parhaaksi itse havaitsemani keino on altistaa itsensä merkeille mahdollisimman usein mahdollisimman erilaisin tavoin (tunnistaminen hiraganoista ääntämiseen, tunnistaminen ääntämisestä hiraganoihin, käsinkirjoittaminen, sanojen ääneen lukeminen ym.).

Harjoituksia varten tarvitset kynää ja ruutupaperia, mielellään 10 mm x 10 mm ruuduilla. Jos näitä tarpeita ei käden ulottuvilla vielä ole, niin kipaisepa hakemassa. Löytyi? Hyvä, nyt voit jatkaa.

Harjoitus 1

Ota ruutupaperisi ja kopioi sille tämä taulukko. Kiinnitä erityistä huomiota siihen, että vedät vedot oikeassa järjestyksessä. Kopioi taulukko uudestaan. Ja uudestaan. Opettele taulukko ulkoa ja aina kun sinulla on hetki aikaa, raapusta se satunnaiselle paperilappuselle. Lue merkki, jota olet parhaillaan kirjoittamassa, aina ääneen (tai ehkä ainoastaan silloin kun olet yksin. Voi tulla hieman pitkiä katseita, jos jupiset yksinäsi julkisella paikalla "sa, shi... hmm... su, so... eiku se! Ja sitten vielä so".).

Harjoitus 2

Mene Real Kanan sivuille treenaamaan katakanojen tunnistamista. Ota aluksi ruksit pois kaikista muista sarakkeista paitsi vokaaleista ”ア、イ、ウ、エ、オ”. Varmista seuraavaksi, ettei kohdassa hiragana ole mitään valittuna: mene sivulle hiragana, klikkaa alareunasta ”UNCHECK ALL”, siirry sitten vielä seuraavalle sivulle linkistä ”NEXT” ja klikkaa taas ”UNCHECK ALL”. Siirry harjoittelemaan ア-sarakkeen katakanoja ”Practice”-välilehdelle (sivun oikea yläreuna). Lue aina näytettävä merkki ääneen ennen kun kirjoitat mielestäsi oikean vastauksen. Kun olet kirjoittanut vastauksesi, paina enter-näppäintä.

Kun tunnistat ア-sarakkeen merkit erehtymättä, niin voit laittaa ruksin カ-sarakkeeseen ja ガ-sarakkeeseen ja ottaa sen pois ア-sarakeesta. Harjoittele merkkejä siis aluksi yksi sarake + vastaava mahdollinen soinnillinen äännesarake kerrallaan. Huom! Merkki ヅ täytyy kirjoittaa ”du” ja ヂ taas ”di”. Jos vastaat merkin ヅ kohdalla sen ääntämisen mukaisesti ”zu”, lasketaan se virheeksi (koska se tarkoittaa merkkiä ズ), ja vastaavasti jos vastaat merkin ヂ kohdalla ”ji”, tulee stiplu (”ji” tarkoittaa merkkiä ジ).

Yhdistelmätavut saat lisättyä mukaan harjoitteluun klikkaamalla Real Kanan katakana-sivun alareunassa linkkiä ”NEXT”. Options-välilehdellä voit valita millainen taustakuva sivulla näytetään ja minkänäköisiä fontteja harjoituksessa käytetään. Helppo perusfontti on äärimmäisenä oikeassa reunassa oleva, mutta jos haluat vähän lisää haastetta, voit valita vaikka kaikki erilaiset fontit.

Aina kun olet harjoitellut jonkin tietyn sarakkeen merkkejä, niin ota sen jälkeen esille ruutupaperisi ja kirjoita sille sarakkeen jokaista tavua sanotaan 20 kertaa. Kiinnitä taas erityistä huomiota vetojen suuntiin ja vetojärjestykseen. Jos vetojärjestyksen muistaminen tuntuu hankalalta, niin voit kopioida ne mallikuvistani paperin reunaan.

Seuraavaksi aloita kuten edellä ja harjoittele hetki niin, ettei tule yhtään virhettä. Lisää sitten ruksi myös カ-sarakkeeseen, mutta älä poista sitä ア-sarakkeesta. Aina kun hallitset yhden sarakkeen merkit täysin, lisää uusi sarake harjoiteltavaksi. Loppujen lopuksi harjoittelet siis kaikkia sarakkeiden merkkejä kerrallaan. Jos jokin sarakkeen merkit tuntuvat vaikeilta, niin kiinnitä niiden harjoitteluun erityisen paljon huomiota ja treenaa niitä myös erikseen. Tätä jos jaksaa harjoitella sanotaan vaikka 4 x 15 minuuttia tai 5 x 10 minuuttia päivässä, niin merkkien tunnistus on hallussa viikon kuluessa.

Harjoitus 3

Kirjoita seuraavat ruokaan liittyvät sanat katakanalla. Oikeat vastaukset ja suomennokset löydät täältä.

1. naifu 2. fooku 3. supuun 4. gurasu
5. saradaa 6. hanbaagaa 7. orenjijuusu 8. kateejichiizu
9. uisukii 10. biiru 11. koohii 12. remontii
13. beekon 14. soosu 15. piza 16. appurupai
17. resutoran 18. ueetaa/ueetoresu 19. chekku 20. chippu
21. pan 22. hamu 23. remoneedo 24. furaidopoteto

Harjoitus 4 A – muistipeli

Muistipeli: Leikkaa paperista 92 samankokoista lappua. Jaa laput kahteen pinoon, molempiin 46 lappua. Ota toinen pino ja kirjoita lappuihin kaikki katakana-tavut, yksi kutakin per lappu. Ota sitten toinen lappupino, joihin kirjoitat tietysti tavut ”A”, ”I”, ”U”, ”E”, ”O”, ”KA”, ”KI”, ”KU” jne. Ja eikun vaan pelaamaan! Oikea pari on tietysti katakana-tavu ja sitä vastaava latinisoitu tavu. Ei ehkä kannata pelata kaikilla korteilla kerrallaan, vaan ottaa niistä käyttöön vain puolet. Seuraavalla kerralla voi sitten arvuutella toista puolta.

Harjoitus 4 B – opiskelukortit

Voit tehdä myös hieman toisenlaisen muistipelin, nimittäin opiskelukortteja. Ota tällä kertaa 46 paperin palaa ja kirjoita jokaiseen lappuun toiselle puolelle katakana-tavu ja toiselle puolelle vastaava latinisoitu tavu. Sekoita kortit ja ota ne käteen niin, että näet lappujen katakana-puolen. Sitten vaan muistelemaan, että miten mikäkin tavu äännetään.

Opiskelukortit ovat käteviä siitä, että ne voi ottaa mukaan matkaan, jolloin voit harjoitella katakanoja vaikka junassa tai busissa. Näillä korteila on myös kiva kiusta kavereita tai vanhempia. Pyydät, että kaverisi/äitisi/isäsi otaa laput itselleen ja näyttää sinulle lapun katakana puolta. Näin ei tule kiusausta kurkkia oikeaa vastausta lapun toiselta puolelta.

Harjoitus 5

Kirjoita ruutupaperille oma nimesi sekä äitisi, isäsi, siskosi, veljesi, viiden parhaan kaverisi, opettajasi/pomosi, kolmen naapurisi, lemmikkisi ja mielestäsi parhaan suomalaisen bändin nimet. Jos sinulla ei ole jotain edellisistä, niin voit korvata ne millä tahansa suomalaisilla nimillä (julkkiksia, kansanedustajia jne.). Yritä saada kasaan noin 15 nimen lista.

Kirjoita nimet katakanalla. Pitkän vokaalin saat lisäämällä tavun perään ー, esimerkiksi ”KAA” kirjoitetaan "カー". Korvaa ”Ä” アェ:lla, ”Ö” オェ:lla ja ”U” ウ:lla (tästä ei ole olemassa mitään tarkkaa sääntöä, mutta homman voi hoitaa esimerkiksi noin). Käytä sekä ”L”- että ”R”-kirjaimia varten ラ-sarakkeen tavuja. Jos tarvitset yksittäisen konsonantin, käytä tavua, joka loppuu ”U”-äänteeseen, esimerkiksi ”Pirkko” kirjoitetaan tavuilla ”PI”, ”RU”, pikku ”TSU” (kahdentaa seuraavan konsonantin) ja ”KO”. N-kirjaimen tapauksessa voit käyttää ン-tavua, mutta huomaa, että se äännetään ”M”, jos seuraava tavu alkaa P:llä, B:llä tai M:llä.

Jos jonkin nimen kirjoitusasu jäi kaihertamaan mieltäsi, kysy ihmeessä foorumilla miten muut Kanjikaverin käyttäjät ratkaisisivat ongelman.

Harjoitus 6

Kirjoita seuraavat suomalaiset paikannimet katakanalla. Kirjoita nimet katakanalla. Pitkän vokaalin saat lisäämällä tavun perään ー, esimerkiksi ”KAA” kirjoitetaan "カー". Korvaa ”Ä” アェ:lla, ”Ö” オェ:lla ja ”U” ウ:lla (tästä ei ole olemassa mitään tarkkaa sääntöä, mutta homman voi hoitaa esimerkiksi noin). Käytä sekä ”L”- että ”R”-kirjaimia varten ラ-sarakkeen tavuja. Jos tarvitset yksittäisen konsonantin, käytä tavua, joka loppuu ”U”-äänteeseen, esimerkiksi ”Pirkko” kirjoitetaan tavuilla ”PI”, ”RU”, pikku ”TSU” (kahdentaa seuraavan konsonantin) ja ”KO”. N-kirjaimen tapauksessa voit käyttää ン-tavua, mutta huomaa, että se äännetään ”M”, jos seuraava tavu alkaa P:llä, B:llä tai M:llä. Oikeat vastaukset löydät täältä.

1. Helsinki 2. Turku 3. Tampere 4. Oulu
5. Kuopio 6. Jyväskylä 7. Seinäjoki 8. Hanko
9. Rovaniemi 10. Muonio 11. Vantaa 12. Kouvola
13. Joensuu 14. Imatra 15. Lahti 16. Outokumpu
17. Mikkeli 18. Varkaus 19. Forssa 20. Kemi

Harjoitus 7

Kirjoita seuraavien maiden ja maanosien nimet japaniksi. Mieti ensin mitä ne mahtavatkaan olla englanniksi ja erityisesti miten ne sanotaan englanniksi... Oikeat vastaukset löydät täältä.

1. Eurooppa 2. Aasia 3. Afrikka 4. Amerikka
5. Australia 6. Suomi 7. Ruotsi 8. Venäjä
9. Norja 10. Tanska 11. Islanti 12. Saksa
13. Ranska 14. Puola 15. Tsekki 16. Slovakia
17. Unkari 18. Itävalta 19. Sveitsi 20. Italia
21. Kreikka 22. Espanja 23. Portugali 24. Englanti
(portugali: Inglez...)
25. Irlanti 26. Thaimaa 27. Intia 28. Vietnam
29. Laos 30. Korea 31. Kiina 32. Brasilia
33. Chile 34. Kuuba 35. Tansania 36. Somalia
37. Egypti 38. Iran 39. Irak 40. Saudi-Arabia

Harjoitus 8

Mitä mahtavat olla seuraavat kaupungit suomeksi? Kirjoita nimet romajilla ja lisäksi vielä vielä kaupungin sijaintimaan nimi japaniksi. Oikeat vastaukset löydät täältä.

1. ヘルシンキ 2. スタークホム 3. オスロ 4. コペンハーゲン
5. アムステルダム 6. ベルリン 7. パリ 8. モスクワ
9. レイキャビク 10. ブダペスト 11. ロンドン 12. ダブリン
13. ローマ 14. バンコク 15. モガディシュ 16. カイロ

Oikeat vastaukset harjoitukseen 3

1. ナイフ = veitsi 2. フォーク = haarukka 3. スプーン = lusikka 4. グラス = lasi
5. サラダ一 = salaatti 6. ハンバーガー = hampurilainen 7. オレンジジュース = appelsiinimehu 8. カテージチーズ = reajuusto
9. ウイスキー = viski 10. ビール = olut 11. コーヒー = kahvi 12. レモンティー = sitruunatee
13. ベーコン = pekoni 14. ソース = kastike 15. ピザ = pizza 16. アップルパイ = omenapiirakka
17. レストラン = ravintola 18. ウェーター / ウェートレス = tarjoilija/tarjoilijatar 19. チェック = lasku 20. チップ tai ティップ = juomaraha
21. パン = leipä 22. ハム = kinkku 23. レモネード = limonadi 24. フライドポテト = ranskalaiset perunat

Vastaukset harjoitukseen 6

Sellainen pikku huomio, että joissain tapauksissa on makuasia kuinka sanan kirjoittaa katakanalla. Eli joissain tapauksissa voi olla useampi oikea vastaus, esimerkiksi minun nimeni, Silja, voidaan kirjoittaa joko シリヤ (tätä tapaa itse käytän) tai シリャ. Tähän olen laittanut kuitenkin kaikista tapauksista vain yhden vaihtoehdon.

1. ヘルシンキ 2. トゥルク 3. タンペレ 4. オウル
5. クオピオ 6. ユヴァェスクラェ 7. セイナェヨキ 8. ハンコ
9. ロヴァニエミ 10. ムオニオ 11. ヴァンタア 12. コウヴォラ
13. ヨエンスウ 14. イマツラ 15. ラヒティ 16. オウトクムプ
17. ミッケリ 18. ヴァルカウス 19. フォルッサ 20. ケミ

Vastaukset harjoitukseen 7

1. ヨーロッパ 2. アジア 3. アフリカ 4. アメリカ
5. オーストラリア 6. フィンランド 7. スウェーデン 8. ロシア
9. ノルウェー 10. デンマーク 11. アイスランド 12. ドイツ
13. フランス 14. ポーランド 15. チェコ 16. スロバキア
17. ハンガリー 18. オーストリア 19. スイス 20. イタリア
21. ギリシア 22. スペイン 23. ポルトガル 24. イギリス
25. アイアランド 26. タイ 27. インド 28. ベトナム
29. ラオス 30. コリア 31. チャイナ 32. ブラジル
33. チリ 34. キューバ 35. タンザニア 36. ソマリア
37. エジプト 38. イラン 39. イラク 40. サウジアラビア

Oikeat vastaukset harjoitukseen 8

1. Helsinki,
Herushinki,
フィンランド
2. Tukholma,
Sutaakuhomu,
スウェーデン
3. Oslo,
Osuro,
ノルウェー
4. Kööpenhamina,
Kopenhaagen,
デンマーク
5. Amsterdam,
Amusuterudamu,
オランダ
6. Berliini,
Berurin,
ドイツ
7. Pariisi,
Pari,
フランス
8. Moskova,
Mosukuwa,
ロシア
9. Reykjavik,
Reikyabiku,
アイスランド
10. Budapest,
Budapesuto,
ハンガリー
11. Lontoo,
Rondon,
えいこく (hahaa! kompa!)
12. Dublin,
Daburin,
アイルランド
13. Rooma,
Rooma,
イタリア
14. Bangkok,
Bankoku,
タイ
15. Mogadishu,
Mogadishu,
ソマリア
16. Kairo,
Kairo,
エジプト

Sivua päivitetty viimeksi 30.4.2015

Jaa tämä sivu:

Etusivulle |  Takaisin sivun alkuun

Kysyttavää? Kommentteja? Virheitä? Toiveita? Epäselvyyksiä? Parannusehdotuksia?
- kirjoita foorumille (kirjaudu sisälle tunnuksella "Vierailija" ja salasanalla "kanjikaveri") tai lähetä sähköpostia: kanjikaveri [ät] gmail [piste] com

© Silja Ijas 2006–2017