Tänään oli aamusta avajaisseremonia ja sen jälkeen opintoihin orientoituminen jatkui. Melkein jopa myöhästyttiin juhlallisuuksista, koska lähdettiin seikkailemaan bussilla ja bussi ei tullutkaan ihan silloin kuin arveltiin. No, ehdittiin kuitenkin juuri ennen aloitusta.
Avajaisseremonia oli, noh, seremonia. Paikalla oli meidän MJSP-tyyppien lisäksi kaikki syksyllä Hokudaihin opiskelemaan tulleet vaihtarit (Hokudai on lyhennys Hokkaido daigakusta eli Hokkaidon yliopistosta). Kansainvälisen keskuksen johtaja piti puheen ja sitten esiteltiin joka ikinen professori, yliopiston työntekijä sekä opiskelija nimeltä. Opiskelijoita oli ehkä noin parisataa, joten siihen menikin suurin osa puolesta tunnista. Että sellasta.
Meidän vuosikurssin kokoonpano on muuten seuraavanlainen: 2 Ruotsista, 6 USA:sta, 3 Vietnamista, 2 Australiasta, 1 Thaimaasta, 1 Saksasta, 1 Suomesta, 3 Singaporesta ja 1 Kanadasta. Että sellanen jengi. 🙂
Avajaisseremoniassa.
Oli juhlavaa.
Orientaatio-osuudessa oli asiaa mm. kulttuurishokista, erilaisista paikoista, joista saa apua ja poliisisetäkin kävi kertomassa miten Japanissa saa ajella fillarilla ja miten ei. Siinä oli tungettu todella paljon asiaa todella lyhyeen aikaan ja aika iso osa asiasta oli jokseensakin epäolennaista. Tuota voisi tiivistää aika paljon. Puolet jengistä nuokkui viimeistään kahden aikoihin, kun infotilaisuus loppui vasta kolmelta.
Infoilun jälkeen käytiin Stephenin ja Marissan kanssa shoppailemassa sadan jenin puodissa. Ostin mm. teippiä, mausteita, ruokailuvehkeitä, kansion luentopapereita varten, sammakonmuotoisen tiskaussienen (tärkeä!) ja lounaslaatikon (joka oli tarkoitettu MIEHILLE, mutta olin radikaali ja ostin sen silti). Sitten kävin ruokakaupassa turhautumassa, kun en löydä sieltä mitään, ja löysin sittenkin ja sitten alkoikin väsyttää ja palasin takaisin kämpille. Laittelin evästä huomiselle retkelle ja tälle illalle ja eipä sitten muuta.
Huomenna lähdetään kahden päivän reissulle Hidakaan ja Biratoriin tutustumaan ainu-kulttuuriin. Ainut ovat Hokkaidon saarella asuva alkuperäiskansa, joita japanilaiset kohtelevat melkein yhtä paskasti kuin suomalaiset saamelaisia. Ei ku! Eihän noin saa sanoa, hupsista.
No, joo. Palailen siis asiaan alkuviikosta tai ehkä jopa sunnuntaina. Tack och adjö.
