matkustaminen

Osaka – Tokio

Tämä päivä menikin reissatessa. Lähdin aamulla kymmenen aikoihin Osakan hotellilta kohti Shin-Osakan asemaa, josta otin Shinkansen pikajunan Tokioon. Junamatka kesti kolmisen tuntia, jotka käytin tehokkaasti hyväkseni nukkumalla. Jäin ovelasti pois Tokion aseman sijasta jo Shinagawassa, jossa vaihdoin Yamanote-linjan Uenoon suuntaavaan junaan. Uenossa vaihdoin Ginza-linjan metroon, jolla matkasin tuttuun Asakusaan. En vaan näköjään osaa asustaa muualla kuin Asakusassa kun olen Tokiossa. 🙂 Loppujen lopuksi saavuin hostellille kolmen puoli neljän aikoihin. Hostelli on aika kämänen ja täällä mun huoneessa haisee homeelle, mutta…

Read More

Shoppailua Soulissa

Silja taasen kirjoittelee. Tulimme toissapaivana Jejulta lautalla Mokpoon. Talla kertaa oli kyseessa hieman laadukkaampi paatti kuin mennessa… Reilun neljan tunnin laivamatka meni aika kivuttomasti maisemia katsellessa ja olutta nautiskellessa. Mokpossa yovyimme jossain random motellissa. Kavimme aamusta katsomassa olisiko ranta ollut uimakunnossa, mutta ei se ollut kun oli laskuvesi. Ihmettelimme hetken aikaa rannalla kipittavia rapuja ja kappailimme takaisin motellille hakemaan tavaroita. Sitten suuntana olikin Mokpon juna-asema, josta otimme KTX-pikajunan Souliin Yongsanin asemmalle. Juna kulki parhaimmillaan 300 km/h, joten aika haipakkaa kyytia…

Read More

Busan & Jeju

Silja taas asialla. Olimme tuossa Busanissa pari paivaa mukavassa pikku hostellissa Jagalchin metroaseman kupeessa. Lahdimme Gyeongjusta bussilla joskus neljan pintaan kohti Busania. Bussimatka kesti tunnin ja sitten viela melkein saman verran istuskelua metrossa majapaikaan. Kavimme perjaintai iltana syomassa hostellin (ja juomassa) omistajan ja osan muista majailijoista kanssa. Ettei tunnelma olisi jaanyt vaisuksi, niin piti vetaa muutama juomapelikin ruokailun paatteeksi. Siita osa porukasta jatkoi viela karaokeen, jossa olikin mukava huuta… anteeksi, laulaa pari pikku veisua. Perjantaina olikin sitten hieman tukka kipiana,…

Read More

Matkalla, diudididiu, matkalla taas

Tänään olisi taas lähtö edessä, tällä kertaa pariksi viikoksi Etelä-Koreaan. Matkaan lähden siskoni Kaisan kanssa ja me molemmat kirjoitamme tänne blogiin jonkin sortin kuulumisia matkan varrelta. Lento lähtee siis tänään kello 17.30 Helsinki-Vantaalta ja saapuu sunnuntaiaamuna paikallista aikaa 8.20 Icheonin kansainväliselle lentokentälle. Alustava matkareitti meillä on Soul–Gyeongju–Busan–Jeju–Mokpo–Soul ja eiköhän tässä aika tiukasti myös pitäydytä kun majoituksetkin on jo varattu (tosin Jejun laivamatkaa ei ole varattu, joten jos oikein huono tuuri käy…). Vietämme muutaman ensimmäisen yön Soulissa, jossa näyttäisi olevan melko…

Read More

Nagoyassa taas – viimeistä viedään

Tänään oli siis viimeinen päiväni Japanissa tällä haavaa. Suurin osa päivästä kului taas siihen, että siirryin paikasta A paikkaan B, eli tällä kertaa Osakasta Nagoyaan. Onneksi reitti Nagoyan asemalta hotellille oli tuttu, koska asuin samaisessa paikassa edelliselläkin Japanin matkalla, tuota kamaa on taas jotenkin kummasti vaan kertynyt mukaan ja laukut painaa… Dumppasin tavarat hotellille ja lähdin tutkimaan nähtävyyksiä. Edellisen kerran Nagoyassa ollessani onnistuin jotenkin skippaamaan täysin Atsuta jinguun eli Japanin toiseksi tärkeimmän shintopyhäkön. Tärkeä se on siksi, että Atsuta jinguussa…

Read More

来日しました! Japanissa ollaan!

Aamu alkoi iloisesti herätyksellä kello 6.00 kun suurin osa korealaisista mammoista päätti herätä ja alkaa katsoa telkkaria, täysillä tietty. Loppujen lopuksi nousin ylös vasta joskus puoli kahdeksan maissa kun laivasta alkoi päästä porukka ulos. Törmäsin aulassa taas Richiin ja jäätiin sitten siihen istumaan ja höpöttelemään kun muut seisoa tönöttivät jonossa. Sitten meidät heitettiin ulos laivasta kun kaikki muut olivat kiltisti siirtyneet pois lautalta passintarkastusjonoon. Onneksi tuolla odotustilassakin oli pari penkkiä, joten istuttiin taas odottamaan jonon katoamista. Mentiin passintarkastukseen viimeisenä ja…

Read More

Lautalla

Nyt siis jo täällä lautalla. Tämä on tällainen ihastuttava ruotsinlaivahenkinen systeemi. Mun hytti on ihan sika makee! Joudun siis tosin jakamaan tämän muutaman muun ihmisen kanssa, mutta eipä tuolla juurikaan väliä, lippu lähti sen verran halvalla (85 000 wonia + polttoainemaksu 8 000 wonia). Lattiamajoitus siis kyseessä ja tuollaiset kivat kovat pulikat tyynyinä… Kaipa tuossakin nukkuu. Kävin tuossa syömässä ja tapasin siellä Jenkkilästä kotoisin olevan Richin, joka on lapsena adoptoitu Koreasta. Hän oli ollut Koreassa vuoden töissä ja nyt oli…

Read More

Korean jämät

Tämä päivä on oikeastaan kulunut ihan ilman mitään ihmeellisyyksiä. Kävin postissa lähettämässä osan tavaroistani Suomeen kun alkoi olla tuota rompetta sen verran paljon. Kotiin lähti kasa kirjoja, pari hotpottia (hintaa 3 000 wonia eli sen suurinpiirtein 1,50 euroa kipaleelta…) ja muuta painavahkoa tarvaraa. Paketin paino oli 9,5 kg ja hintaa tuli 28 000 wonia (eli alta 15 euroa). En myöskään saanut paketoida kamppeita itse vaan sekin kuului hintaan. Samalla kun palasin hostelille postilta kävin syömässä lounasta. Se olikin sitten viimeinen…

Read More

Daegusta hän lähti ja Busaniin saapui

Lähdin aamulla junalla Daegusta kohti Busania. Matka sujui taas mukavasti ja löysin myös ongelmitta perille Busanin hostelliin. Hostellilla tapasin ruotsalaisen Johannan, jonka kanssa lähdin välittömästi kaupungille, mitä sitä aikaa tuhlaamaan. Heti alkuun painelimme syömään lounasta, ihan jotain perusnuudeleita (kuksu) tuli syötyä. Sitten lähdimme katselemaan nähtävyyksiä. Ensimmäinen kohteemme oli Jalgachin kalatori, joka on kuulemma koko Aasian suurin. Puolet tuolta löytyvistä öttiäisistä olivat kyllä sen näköisiä, että en kyllä suuhuni pistäisi. Vai mitä sanotte näistä? Seuraavaksi lähdettiin katselemaan maisemia Taechungdaelta. Oli aikasta…

Read More