Tänään oli siis viimeinen päiväni Japanissa tällä haavaa. Suurin osa päivästä kului taas siihen, että siirryin paikasta A paikkaan B, eli tällä kertaa Osakasta Nagoyaan. Onneksi reitti Nagoyan asemalta hotellille oli tuttu, koska asuin samaisessa paikassa edelliselläkin Japanin matkalla, tuota kamaa on taas jotenkin kummasti vaan kertynyt mukaan ja laukut painaa…

Dumppasin tavarat hotellille ja lähdin tutkimaan nähtävyyksiä. Edellisen kerran Nagoyassa ollessani onnistuin jotenkin skippaamaan täysin Atsuta jinguun eli Japanin toiseksi tärkeimmän shintopyhäkön. Tärkeä se on siksi, että Atsuta jinguussa säilytetään yhtä Japanin keisarin kolmesta vallanmerkistä eli Kusanagi no tsurugia (”Ruohoa leikkaava miekka”). Miekkaa ei tietenkään pääse kuka tahansa katsomaan, mutta ei siinä mitään, mielenkiintoinen paikka muutenkin. Ja ihanan vilpoisa! Tänään nimittäin lämpötila lähenteli keskipäivän pintaan kolmeakymppiä…

Sitten lähdinkin törsäämään loput jenini. Suunta siis Osu kannon vieressä sijaitseva ostoalue. Rahat meni hyvin tehokkaasti ja joutui vähän luottokorttiakin vinguttamaan… Piti ostaa kun halvalla sai! 🙂 Nyt otan loput rahani eli 650 jeniä (noin 4,85 euroa) ja lähden etsimään jonkun halpisruokapaikan kun nälkä hieman vaivaa.

Aamulla lähdenkin sitten kohti Centrairin lentokenttää ja sieltä sitten kymmenisen tuntia lentäen takaisin Suomeen. Että tällainen reissu tällä kertaa. Japani kuittaa.

P.S. Pari keskeneräistä merkintää näppäilen sitten Suomessa valmiiksi ja julkaisen sitten paremmalla ajalla. Ei ole mitään huijausta sellainen!

It's only fair to share...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Email this to someone
email
Print this page
Print