shoppailu

Shoppailua Soulissa

Silja taasen kirjoittelee. Tulimme toissapaivana Jejulta lautalla Mokpoon. Talla kertaa oli kyseessa hieman laadukkaampi paatti kuin mennessa… Reilun neljan tunnin laivamatka meni aika kivuttomasti maisemia katsellessa ja olutta nautiskellessa. Mokpossa yovyimme jossain random motellissa. Kavimme aamusta katsomassa olisiko ranta ollut uimakunnossa, mutta ei se ollut kun oli laskuvesi. Ihmettelimme hetken aikaa rannalla kipittavia rapuja ja kappailimme takaisin motellille hakemaan tavaroita. Sitten suuntana olikin Mokpon juna-asema, josta otimme KTX-pikajunan Souliin Yongsanin asemmalle. Juna kulki parhaimmillaan 300 km/h, joten aika haipakkaa kyytia…

Read More

Jeju ja hurja taifuuni

Silja tarinoi ja Kaisa huuteli lisäyksiä taustalta: Eilinen päivä kului lähinna hostellilla hengailuun (eli nukkumiseen) mitä miellyttävimmän laivayön jälkeen. Otimme muutaman tunnin päikkärit, joiden jälkeen lähdimme syömään. Ruokana oli paikallista herkkukalaa, joka ennen muinoin oli varattu vain kuninkaallisille. Kalan nimi ei nyt muistu mieleen, mutta sanomme sitä okiksi (joku ok-alkuinen se oli). Ruokailun jälkeen totesimme, että vettä tulee taas kuin esteristä itsestään. Tämä siis tarkoitti reissua lähellä sijaitsevaan E-martmalliin ja armotonta shoppailua. Taksilla pantiin mennen ees taas. Illalla poistuimme sen…

Read More

Busan & Jeju

Silja taas asialla. Olimme tuossa Busanissa pari paivaa mukavassa pikku hostellissa Jagalchin metroaseman kupeessa. Lahdimme Gyeongjusta bussilla joskus neljan pintaan kohti Busania. Bussimatka kesti tunnin ja sitten viela melkein saman verran istuskelua metrossa majapaikaan. Kavimme perjaintai iltana syomassa hostellin (ja juomassa) omistajan ja osan muista majailijoista kanssa. Ettei tunnelma olisi jaanyt vaisuksi, niin piti vetaa muutama juomapelikin ruokailun paatteeksi. Siita osa porukasta jatkoi viela karaokeen, jossa olikin mukava huuta… anteeksi, laulaa pari pikku veisua. Perjantaina olikin sitten hieman tukka kipiana,…

Read More

Nagoyassa taas – viimeistä viedään

Tänään oli siis viimeinen päiväni Japanissa tällä haavaa. Suurin osa päivästä kului taas siihen, että siirryin paikasta A paikkaan B, eli tällä kertaa Osakasta Nagoyaan. Onneksi reitti Nagoyan asemalta hotellille oli tuttu, koska asuin samaisessa paikassa edelliselläkin Japanin matkalla, tuota kamaa on taas jotenkin kummasti vaan kertynyt mukaan ja laukut painaa… Dumppasin tavarat hotellille ja lähdin tutkimaan nähtävyyksiä. Edellisen kerran Nagoyassa ollessani onnistuin jotenkin skippaamaan täysin Atsuta jinguun eli Japanin toiseksi tärkeimmän shintopyhäkön. Tärkeä se on siksi, että Atsuta jinguussa…

Read More

Päivä Osakassa

Tänään vietin koko päivän Osakassa. Minulla oli treffit osakalaisen Akikon kanssa. En ollut koskaan aikaisemmin tavannut häntä, tapaamisen järjesti vanhempieni naapuri, jonka luona Akiko vietti viime uuden vuoden. Hieman siis jännitti tapaaminen. Olimme sopineet, että heti aamusta lähdemme Osakan jokiristeilylle, sen jälkeen shoppailua Osakan suurimmassa kirjakaupassa ja vierailu Osakan tiedemuseossa. Ja näinhän se päivä sitten kuluikin. Jokiristeilyllä kirsikankukat pääsivät olemaan oikein edukseen. Lisäksi yritin ottaa kuvaa Osakan linnasta joelta päin, mutta mokasin molemmat mahdolisuuteni (ensimmäisellä kerralla myöhästyin ja toisella olin…

Read More

Tapaaminen suoritettu!

Nonni! Pääsinpäs tapaamaan tuttuja. En tosin tavannut Annaa vaan Choin. Se oli laitellut eilen illalla mailia ja sain soitettua sille ihan omasta kännykästä. Sovitiin, että soitellaan ja nähdään illemmalla. Sitten lähdinkin syömään ”aamupalaa” (kello oli tuossa vaiheessa jotain viiden pintaan) kahden singaporelaisen kämppikseni kanssa. Söin chiseudonkaseuta (sanotaan: chis(u)donkas(u)) eli juustotäytteistä leivitettyä porsaanlihaa, hintaa annoksella 5 000 wonia eli noin 2,50 euroa. Sitten matkasin metrolla Dongdaemuniin (sanotaan: dongdemun) eli Suurelle Itäportille. Dongdaemunin alueella on mieletön määrä tavarataloja, maanalaisia ostoskeskuksia ja kadut…

Read More

Sunnuntaibaareilua

Eilen en jaksanut kaydä kovinkaan kummoisia nähtävyyksiä ihailemassa, taitaa vielä tuo jet lag hieman painaa… Käväisin kuitenkin COEX-kauppakeskuskompleksisssa. Joku Jumbo tai Itäkeskus on kärpäsen kakka tuon rinnalla. Aivan järkyttävän kokoinen paikka! Tuolla on siis myös leffateatteria, ravintoloita ja muuta viihdykettä. Halusin käydä tuolla lähinnä siksi, että tuolla on aivan mielettömän iso kirjakauppa. Ostin korea-englanti-korea -sanakirjan ja pari korean oppikirjaa. Hintaa tuli hurjat 59 000 wonia eli vajaa 30 euroa. Outoa tuolla kirjakaupassa oli se, että ihmiset ihan pokkana istuskelivat tuolla…

Read More