Ensimmäinen päivä Japanissa meni zombeillessa unenpuutteessa, mutta mitäpä tuolla on väliä kun olen nyt onnellisesti perillä Sapporossa. Lentomatkani alkoi sunnuntaina 27.9. klo 17.15 Suomen aikaa lennolla Nagoyaan ja päättyi maanantaina 28.9. yhden aikaan iltapäivällä Japanin aikaa Chitosen kentälle. Tässä pientä selontekoa maanantain tapahtumista ja myös varoituksen sananen: en ole oikolukenut ja ihan hirveän tarkasti suunnitellut tätä tekstiä, sillä jos sille tielle lähden, tulevat postaukset vähintäänkin viikon jäljessä. On siis valittava jompikumpi: fiilatumpi kieliasu tai ajankohtaisuus. Minä valitsen tässä kohtaa ajankohtaisuuden.
Pitkä lento Helsinki–Vantaan ja Chuubun (Nagoya) meni ihan sopuisasti, mutta kukapa tuollaisesta tuntien koneessa istumisesta suuremmin nauttisi? Varsinkaan kun ei osaa nukkua koneessa. No jaa, lento oli reilusti etuajassa rapsakan myötätuulen (parhaimmillaan 150 km/h!) ansiosta ja Nagoyan kentällä oltiin jo vähän yli kahdeksan. Siitä sitten ensin karanteenin läpi, sitten passintarkastukseen, hakemaan kamppeet hihnalta ja vielä tulliin.
Passintarkastuksen yhteydessä minulle annettiin oleskelukortti, siis ns. ulkomaalaiskortti, jota pitää kantaa aina mukana. Tai saahan sitä passiakin kanniskella, jos niin mieluummin haluaa. Luulin, että kyseessä olisi ollut pitkäkin proseduuri, mutta puolessa tunnissa minulla oli kortti jo kourassa. Ja tuosta ajasta jonotin ensin tiskille 20 minuuttia. Ei paha! Muuten, toisin kuin yliopistolta ohjeistettiin, korttia varten ei olisi tarvinnut ottaa erikseen passikuvia mukaan, vaan siinä käytettiin samaa kuvaa kuin Certificate of eligibilityssä. Onneksi siis kävin ihan erikseen ja vartavasten jonottamassa 45 minuuttia perjantaina ennen lähtöäni passikuvia Suomen päässä (mikäs siinä turvapaikan hakijoiden kanssa jonotellessa, ihan mukavaa sakkia olivat)! 😉
Passintarkastuksen jälkeen hain matkatavarat, jotka jo siellä yksinään pyörivätkin hihnalla, ja lähdin raahaamaan niitä seuraavaan kohteeseeni, tulliin. Pariin kertaan kävi mielessä ajatus, että tarttiko sitä ihan näin paljon tätä tavarata ottaa mukaan: matkalaukku noin 25 kg, rinkka noin 15 kg ja käsimatkatavaroissa reippu, ehkä noin 6 kg. Onneksi en joutunut ihan hirveän pitkiä matkoja kuljettelemaan matkatavaroitani yksin.
Olin jo varautunut esittelemään tullissa huolellisesti kaikkien laukkujeni sisällön alushousuista deodorantteihin aikaisempien kokemusten perusteella. (Tämä liittyy erääseen aikaisempaan maahantulooni Koreasta Japaniin: juttelin passintarkastusta odotellessa erään jenkkimiehen kanssa, joka päätti sitten kiskaista pullon sojua siinä odotellessa. 😀 Päästiin molemmat erittäin huolelliseen syyniin sen jälkeen tullissa ja sama homma oli myös myöhemmällä Japaninmatkallani.) No, tällä kertaa kysyttiin vain millä asialla olen, asunko jo Japanissa ja pari muuta kysymystä. Sitten sanoivat vaan, että tervetuloa ja -menoa. Tämän jälkeen piti enää vain roudata tavarat yksin Sapporon lennon lähtöselvitystiskille; toisessa päässä olikin sitten jo tarjolla kantoapua.
Erittäin turbulenssisen lennon (onnistuin kuitenkin ehkä hetkeksi torkahtamaan) jälkeen Chitosen lentokentällä minua vastassa oli Kun, kiinalainen taloustieteen maisterivaiheen opiskelija. Hän otti ystävällisesti kantaakseen rinkkani, joten minä selvisin helpommin repun ja matkalaukun kanssa. Menimme asuntolalle juna–metro–taksi -kombolla.
Matkavarat sain kaikki melkein ehjänä perille: matkalaukun vetoketju petti viime metreillä, kun laitoimme sitä taksin takakonttiin, mutta eipä tuolla niin väliä, koska oltiin jo melkein perillä. Minulla oli kyllä mukana jesaria, koska en ihan satavarmasti luottanut tuon laukun kestävyyteen. Muutaman palasen sitä sipaisinkin laukkuun, ennen kuin kannoin sen yläkertaan, mutta eihän tuollaiset pikkupalat mitään auta. Nyt kun olen tyhjentänyt matkalaukkua jonkin verran, niin vetoketju vaikuttaisi toimivan taas ihan hyvin. Ratkeaminen saattoi johtua ihan vaan liian täyteen pakatusta pakaasista.
Matkalaukku otti ja repsahti auki ihan omia aikojaan.
Asuntola on ihan OK. Toistaiseksi olen nähnyt täällä itseni lisäksi jopa yhden toisen ihmisen. 🙂 Ennen kun sain huoneeni, täytyi minun täyttää ja allekirjoittaa noin 7 eri lomaketta. Erikseen piti allekirjoittaa säännöt ja vuokranmaksusopimus ja en edes muista mitä kaikkea. Tärkeimpiä sääntöjä on neljä, joista muistan vielä jopa kolme: no pets, no boyfriend, no smoking. Neljäs jääkööt mysteeriksi. Lisäksi käytiin yhdessä läpi jätteenlajitteeluun liittyvät ohjeet. Niissä onkin opiskeltavaa.
Tästä sitten selvittämään minkä sortin roskat saa viedä minäkin päivänä ulos noukittaviksi.
Sitten pääsin vihdoin ja viimein huoneeseeni. Hetkellisen jumituksen jälkeen lähdin käymään lähisupermarketissa ostamassa illaksi ja aamuksi evästä. Syötyäni alkoikin hieman väsyttää ja sänkyy kallistuin seitsemän aikoihin. Heräsin kolmelta yöllä ja valvoin kuuteen. Sitten uni maittoihin melkein puolille päivin. Tiistain byrokratiakierrokselta lisää seuraavassa postauksessa.
Naapurini: hepoiset ja lehmut.
