Japanin intensiivikurssin ensimmäinen opiskeluviikko takana

Se olisi sitten japanin intensiivikurssin ensimmäinen opiskeluviikko takana. Viikonloppu tuli juuri sopivaan paikkaan, kun alkoi vähitellen olla melkoisen kaikkensa antanut olo. Ja vielä pitkä viikonloppu, koska lokakuun toisena maanantaina on tai iku no hi (体育の日) elikkäs Tokion olympialaisten kunniaksi perustettu urheilunpäivä, joka on siis kansallinen vapaapäivä. Japanissa on viitisentoista kansallista vapaapäivä, jotka sijoittuvat usein maanantaipäiville, tai jos ne on sidottu tiettyihin päivämääriin, niin joka tapauksessa ne siirretään usein maanantaille, että tulee pitkiä viikonloppuja työn raskaan raatajille.

Nämä pari viikkoa ovat olleet yllättävän rankkaa touhua. Ensinnäkin jetlag on painanut päälle ihan viime päiviin asti ja saattaapa tuo vaikuttaa vieläkin esimerkiksi siten, että heräilen useamman kerran yössä toisin kuin normaalisti. Lisäksi käytännössä kaikki, mitä teen, on jollain tavalla uutta ja sekin on yllättävän uuvuttavaa. Siis ihan normaaleihin juttuihin joutuu keskittymään eri tavalla: kaupassa käynti, paikasta toiseen matkustaminen, ruoanlaittaminen… Ei voi vain mennä kauppaan ja olla sillai että tsup, tsup, tsup, kassalle, kotiin, vaan joka helkutin tavaraa joutuu metsästämään erikseen ja miettimään paljon tarkemmin, että mitäs sitä nyt tarttis ja missähän se mahtaa olla.

Sitten kun tuohon lisäksi on tässä ihmisessä melkoisen paljon näitä introvertinpiirteitä, niin kaikesta mahtavuudestaan huolimatta jatkuvat uudet sosiaaliset suhteet ja jatkuvat uusien ihmisten seurassa oleminen kuluttaa henkistä energiaa ja paljon. Omaa pohdiskelu- ja palautumisaikaa ei päivään hirveän paljon jää (nukkumista kun ei lasketa). Mutta eteenpäin sano mummo taifuunissa, joita on muuten ehtinyt olla vasta kaksin kappalein tässä kahden viikon sisään.

Opiskelu on ollut oikein hauskaa ja mielenkiintoista, vaikka onkin kerrattu asioita ihan alkeista lähtien. Tahti on tosin tiukka ja ensimmäisen viikon aikana on käyty läpi ensimmäiset viisi kappaletta oppikirjasta ja kuulemma samaa vauhtia jatketaan. Opettajat ovat erittäin asiansa osaavia ja saavat mielenkiinnon pidettyä yllä. On myös kiva, että on eri opettajia eri tunneilla, niin ei tylsisty niin helposti: perusteissa eri päivinä Satou-sensei (佐藤先生), Kim-sensei (キム先生 tai korealaisittain 김성생님) ja Futamura-sensei (二村先生), lukemisessa ja kirjoittamisessa Tomita-sensei (富田先生) ja sama Satou-sensei kuin perusteissakin, keskustelussa ja kommunikoinnissa Itou-sensei (伊藤先生) sekä omatoimisessa opiskelussa Yamada-sensei (山田先生).

Sinänsä tuo alkeiden kertaus on ihan hyvä juttu, koska mulla on tuo puhuttu japani taas vaihteeksi aika hakusessa, joten saa taas siihen pehmeän laskun. Kirjoitus puoli on taas paremmin hanskassa ja kirjoittamisen ja lukemisen tunnit on vähän tylsiä. Suurimmalla osalla meidän kahdeksan hengen porukalla tuntuu olevan juuri toisin päin: puhuminen sujuu, mutta kanjit on hukassa. 🙂

Vapaa-ajan puuhasteluja

No joo. Perjantai-iltapäivästä koitti vapaus ja lähdettiin porukalla ulkoilemaan. Suuntana oli Susukino (すすきの), paikallinen hummailun mekka, ja nomihoudai (飲み放題), siis juo niin paljon kuin haluat kiinteään hintaan. Aloitetiin syömällä ja juomalla jossain randomissa izakayassa (居酒屋), siis eräänlaiseen japanilaiseen pubiin, ja siirryttiin sitten karaoken puolelle. Meidän ryhmässä on pari ihan loistavaa laulajaa, mutta eipä tuolla lauluäänellä kovin suurta merkitystä karaokessa ole. Lauluinto on tärkeintä. 😉 Japanissa karaokea lauletaan yleensä kaveriporukalla erillisissä karaokehuoneissa, ei julkisesti baarissa (toki näitäkin paikkoja löytyy). Huoneeseen voi sitten tilailla juomia ja ruokaa ja joissain tapaukissa voi ottaa omatkin eväät mukaan.

Minä luovutin jo puoli kolmen aikaan yöllä, muut jatkoivat kuulemma aamukuuteen. Ei sitä enää jaksa näin vanha pysytellä nuorempien tahdissa. Toki on myönnettävä, että pari nuorinta lähti kotiin jo ennen puolta yötä, joten en minä nyt ihan ensimmäinen luovuttaja sentään ollut.

Lauantaina en tehnyt juuri mitään. Nukuin ensin yhteentoista. Sitten piti käydä pankkikirjan (!! LOL) kanssa asuntolan johtajan pakeilla tekemässä (toivottavasti) jotain suoraveloituksen tyyppistä vuokran suhteen. Niin joo, sain torstaiaamuna vihdoin ja viimein avattua pankkitilinkin. Eihän siihen tarvittu kuin vain kolme yritystä. Tästä ehkä lisää myöhemmin. (Niille, jotka kummastelevat tätä kiinnostusta pankkijuttuja kohtaan, niin ihan vaan tiedoksi, että olen ollut Suomessa pankissa töissä useamman vuoden ja siksi on ihan työn puolesta kiinnostusta niihin juttuihin.) Tällä kertaa ei joutunut tosin kirjoittamaan osoitetta mihinkään. Osoitteen kirjoittaminen vasta hauskaa puuhaa onkin, koska osoitteeni on varsin pitkä ja sitten pitää yrittää pipertää se minimerkeillä japaniksi sille varattuun tilaan.

Vuokrajuttujen jälkeen kävimme Marissan kanssa herkkuaamiaisella läheisessä Mäkkärissä, joka on nähtävästi lapsiperheiden suosiossa. Siellä oli meidän kahden semikrapulaisen ulkkarin lisäksi ainoastaan japanilaisia lapsiperheitä ja yksi tyyppi, joka yritti ilmeisesti tehdä töitä läppärillä (onnea hänelle siinä metelissä). Oikein kiva. Sitten tultiin takaisin kämpille. Puuhastelin jotain randomeja iltaseitsemään asti, jolloin keksin, että käyn katsomassa bussipysäkillä aikataulua, että voin mennä sunnuntaina Souenin (桑園) Aeoniin shoppailemaan (yritin katsoa aikataulua netistä, mutta ei ne perkeleet olleet juuri tuota bussin nro 51 aikataulua osanneet sinne laittaa). Aeon on paikallinen Prisma/Citymarket, siis kohtuullisen edullinen hypermarketti, josta saa kaikenlaista tavaraa vaatteista ruokaan ja kattiloista polkupyöriin.

Pysäkillä huomasin, että seuraava bussi olisikin tulossa juuri parin minuutin päästä, joten päätinkin lähteä ostoksille samantien. Löysin hyvin perille ja ostoksetkin sain tehtyä niin kuin halusin. Ostin kattilan ja paistinpannun ja haarukoita ja veitsiä ja siivousrättejä ja kuppoja ja kippoja ja kaikkea muuta tylsää taloustavaraa, jota en nyt jaksa tähän luetella. Kävin syömässä ravintolamaailmassa ja poistuin takaisin majapaikalle bussilla. Sellainen villi lauantai-ilta.

Tänään pidettiin nyyttäriaamiais–brunssi tyttöjen kanssa. Syötiin sillälailla huolellisesti ettei hetkeen tarvitse, nimittäin yli kaksi tuntia. Kaikki meni mitä pöytään kannettiin.

Äsken käytiin täydentämässä ruokavarastoja naapurin Daisossa. Otettiin myös paikalliset plussakortit, kun niin innokaasti aina niitä kyselevät. Illalla on jotkut ulkomaisten opiskelijoiden kekkerit. Ans kattoa jaksaako sinne mennä. Näyttää siltä, että alkaa sataa ja laiskuus ja ja ja. Onhan noita tekosyitä.

Pitäisi tsempata valokuvien ottamisen kanssa. Nyt en juurikaan ole jaksanut niitä räpsiä, niin tulee vähän tylsiä tekstejä ilman kuvia. Yksi syy on se, että mua ärsyttää kun tuosta kännykän kamerasta ei saa ääntä pois! Rasittavaa on se ”sulkimen räpsähdys”, mik siitä joka kerta lähtee. Japanissa on siis kännykkäkameroissa ihan lainkin mukaan oltava äänet silleensä, ettei niitä saa pois, koska yhdessä vaiheessa oli julkisilla paikoilla ongelma, kun kaikenmaailman perverssit ottivat valokuvia tyttösten hameiden alta. Nyt jos yrittävät salakuvailla, niin jäävät helpommin kiinni, kun kännykästä kuuluu ääni. Kaikkea sitä.