Kanjien historia
漢字-kirjoitusmerkit eli ”Han-merkit”, kiinalaiset merkit (”kiinalaiset kirjoitusmerkit”) taikka kiinamerkit, joissa yksi merkki vastaa yhtä ideaa, merkitystä tai käsitettä, on omaksuttu Japaniin Kiinasta 400-luvulla. Niitä käyttivät aluksi buddhalaiset munkit, mutta ajan myötä kanjit levisivät yleiseen käyttöön. Kanjeja on olemassa yli 50 000 (13-osainen sanakirjajättiläinen 大漢和辞典 sisältää nämä kanjit ja vielä lisäksi 530 000 yhdyssanaa…), mutta niistä on käytössä noin 5 000 -10 000.
Toisen maailman sodan jälkeen Japanin hallitus määritteli 1945 kanjia ”yleisesti käytössä oleviksi kanjeiksi” eli 常用漢字, jotka jokaisen japanilaisen on osattava. Listaa on sittenmiten päivitetty, viimeksi vuonna 2010. Tällä hetkellä 常用漢字-listalla on 2136 kanjimerkkiä. Näistä kanjeista opetetaan peruskoulussa ala-asteen aikana 1006 ja loput yläasteella ja lukiossa.
Ala-asteella opetettavien kanjien eli 教育漢字:n avulla on mahdollista lukea lähes kaikkia sanomalehtikirjoituksia ja muita yleisiä kirjoituksia, sillä 90 % lehdissä käytettävistä kanjeista on juuri näitä. Jo 500:lla näistä pärjäilee, sillä ne kattavat 60 % lehdissä käytettävistä merkeistä. Tämä ei nyt tietenkään tarkoita sitä, että näiden kanjien avulla ymmärtäisi lukemaansa täydellisesti, vaan keskimäärin 60 % tai 90 % prosenttia kaikista tekstissä esiintyvistä sanoista. Tekstin merkitys voi siis hyvinkin jäädä vielä hämäräksi, jos avainsanojen kanjimerkit ovat juuri niitä tuntemattomia merkkejä.
Yleiskäyttökanjien lisäksi on vielä 985 kanjia, joita voidaan käyttää ihmisten nimissä. Näitä kanjeja kutsutaan nimellä 人名用漢字 ja lukutapaa, jota käytetään nimissä, kutsutaan nimellä 名乗り. Japanilaisten nimet voidaan siis laatia yhdistelemällä 2931 kanjia toisiinsa.
Lukutavat
Koska kanjit on tuotu alunperin Kiinasta, on jokaisella kanjimerkillä vähintään yksi lukutapa: 音読み eli kiinalainen lukutapa. Tämä lukutapa riippuu siitä, milloin ja mistäpäin Kiinaa kanji on omaksuttu. Nykykiinan lukutavat poikkeavat siis hyvinkin paljon japanilaisesta ”kiinalaisesta lukutavasta”. Sen lisäksi usella kanjilla on myös japanilainen lukutapa, 訓読み. Suurimmalla osalla kanjeista on siis vähintään kaksi eri lukutapaa, kiinalainen ja japanilainen. Eikä siinä vielä kaikki: Osalla kanjeista on useampi kiinalainen sekä japanilainen lukutapa. Tämän takia kanjien opiskelu saattaa tuottaa alussa vaikeuksia. Jokaisesta kanjista kun on muistettava kolme eri asiaa: Mikä sen kiinalainen lukutapa on, mikä sen japanilainen lukutapa on ja mikä on näiden lukutapojen merkitys.
Mistä sitten tietää mitä lukutapaa milloinkin tulee käyttää? Yleinen nyrkkisääntö lukutavan valitsemisessa on se, että yhdyssanoissa käytetään 音読み:a ja kun kanjia käytetään yksinään, verbissä tai adjektiivissa, niin lukutapa on 訓読み. Tämä on tosiaan vain todella yleistävä sääntö ja käytännössä jokaisen eri sanayhdistelmän lukutavan joutuu opettelemaan aluksi ulkoa. Yleensä kiinalaista ja japanilaista lukutapaa ei käytetä sekaisin samassa yhdyssanassa eli yleensä yhdyssanan kanjit luetaan joko 音読み + 音読み tai 訓読み + 訓読み.
Ei tietenkään ole sääntöä ilman poikkeusta, joten todettakoon, että olen olemassa joukko sanoja (nimeltään 重箱 ja 湯桶), joissa sanan toinen kanji luetaan kiinalaisen lukutavan mukaan ja toinen kanji japanilaisen lukutavan mukaan. Näistä sanoista löytyy listausta foorumilta.
Esimerkiksi päivää ja aurinkoa tarkoittavan kanjilla 日 on kaksi 音読み:a, にち ja じつ. Sen lisäksi sillä on kaksi 訓読み:a, ひ ja か. 音読み:a にち käytetään ylläkerrotun mukaisesti esimerkiksi sellaisissa yhdyssanoissa kuin 日光, joka luetaan にっこう, 日程, joka luetaan にってい ja 日本, joka luetaan にっぽん tai にほん. Huomaa, että ääntämisen helpottamiseksi にち muuttuu usein muotoon にっ silloin kun se on yhdyssanan alussa. Toista kanjin 日 音読み:a, じつ, käytetään vastaavasti yhdyssanoissa, esimerkiksi uudenvuodenpäivää tarkoittava merkkiyhdistelmä 元日 luetaan がんじつ. Se, että 元日 luetaan yleisesti juuri がんじつ eikä vaikkapa げんにち, täytyy vain opetella ulkoa.
Japanilaista lukutapaa ひ taas käytetään kun kanji 日 esiintyy yksittäisenä merkkinä. Lisäksi sitä käytetään eräissä yhdyssanoissa, kuten vaikkapa 日付, päiväys, joka luetaan ひづけ. Lukutapaa か käytetään pääasiassa vain kuukauden päivissä, esimerkiksi kuukauden viides päivä, 五日, luetaan いつか.
Mutta hetkinen! Miksi 今日 sitten luetaan きょう, 昨日 luetaan きのう ja 明日 luetaan あした? Mistä nämä lukutavat tulevat? 日 luetaan tietyissä yhteyksissä niin sanotusti epäsäännöllisesti eikä näitä lukutapoja siksi lasketa kanjin varsinaisiksi lukutavoiksi. Nämäkin lukutavat täytyy vain opiskella ulkoa. Onneksi näitä epäsäännöllisiä lukutapoja ei ole kovin paljon. Toinen hyvä juttu on se, että epäsäännöllisesti luettavat sanat ovat melko yleisiä, joten epäsäännölliset lukutavat painuvat parhaiten mieleen.
Hieman pidemmälle kanjien opiskelussa päästyä alkaa uusien kanjiyhdistelmien lukutavan osata ilman tarkistusta sanakirjasta. Kanjien opettelu vaatii siis aikaa ja kärsivällisyyttä sekä ennen kaikkea paljon harjoittelua. Lohduttava tieto on kuitenkin se, että usein jos kanjin lukutapa on erikoisen poikkeava tai se on hieman tuntemattomampi, sen päälle, alle tai viereen kirjoitetaan erikseen ääntämisohjeet pienillä hiraganamerkeillä eli furiganalla.
Miksi kanjeja käytetään?
Heti alkuun tai hieman aikaa kanjeja opiskeltua mieleen saattaa tulla, että miksi ihmeessä Japanissa ylläpidetään niin vaikeaa ja aikaavievää kirjoitusjärjestelmää kuin kanjit? Miksei käytetä pelkkiä hiraganoja tai jopa siirrytä suoraan romajiin? Syy tähän on seuraava: Japanin kielessä on todella uskomattoman paljon homonyymejä (eli sanoja, jotka ääntyvät samoin kuin toinen, eri asiaa tarkoittava sana), lähinnä kiinalaisissa lainasanoissa. Puhutussa kielessähän asian ymmärtää sen kontekstista eli asiayhteydestä, mutta entä kirjoitettu kieli? Tämän takia kanjit sopivat aivan loistavasti japanin kirjoittamiseen.
Japanissa kehitetyt kanjit
On olemassa eräitä kanjeja, jotka on kehitetty Japanissa japanilaisten omiin tarpeisiin. Näitä kanja kutsutaan nimellä 国字 eli suomennettuna kutakuinkin ”kotimainen kirjoitusmerkki”. Vaikka nämä merkit on keksitty Japanissa, niillä saattaa olla myös kiinalainen lukutapa, joka perustuu jonkin merkin koostavan osan kiinalaiseen lukutapaan. Tällaisia kanjeja on vain muutama sata, mutta osa niistä on kuitenkin melko yleisiä. Esimerkkejä tällaisista kanjeista ovat vaikkapa 働く (yhdistetty merkit 人 + 動), 込む (yhdistetty merkit ⻌ + 入) ja 畑 (yhdistetty merkit 火 + 田).
Kirjoittaminen ja vedot
Jokainen kanji koostuu tietystä määrästä viivoja eli vetoja. Yksinkertaisimmillaan vetoja on vain yksi (Esimerkiksi 一), mutta niiden määrä voi nousta monimutkaisemmissa kanjeissa moneen kymmeneen (Esimerkiksi 驚く (22 vetoa) tai 襲う (22 vetoa)). Vetojen suunta ja määrä on tärkeä opetella, sillä kiireessä käsin kirjoitettaessa kanjit näyttävät aivan erilaiselta tietokoneen näytöllä. Kun tietää vetojen oikean vetojärjestyksen ja suunnan, on käsinkirjoitettujen kanjien tulkitseminen helpompaa. Toinen syy vetojen, ja varsinkin niiden määrän, oikein opetteluun on se, että tiettyjä kanjisanakirjoja käytettäessä vetojen määrä pitää tietää, jotta kirjaa voi ylipäänsä käyttää (tai voihan sitä satunnaisesti selalla, mutta tuskin hakemaansa löytää…)
Kanjien vetojärjestyksen voit tarkistaa Opiskele kanjeja-osiosta kyseisen kanjin kohdalta. Kaikille kanjeille ei ole vielä tehty kirjoitusohjetta, joten yleisiä ohjeita kanjien kirjoittamiseen voit tutkia sivuilta Perusvedot ja Perusvetojärjestys.
Radikaalit
Radikaalit ovat erilaisia merkityksiä omaavia pienenpiä osasia, joista yksittäiset kanjit muodostuvat. Radikaaleista voit lukea lisää niille omistutulta sivulta: Radikaalit.
Miten päästä alkuun kanjiopinnoissa?
Lue opiskeluvinkeistä lisää tältä sivulta.