Matka 2009

Lautalla

Nyt siis jo täällä lautalla. Tämä on tällainen ihastuttava ruotsinlaivahenkinen systeemi. Mun hytti on ihan sika makee! Joudun siis tosin jakamaan tämän muutaman muun ihmisen kanssa, mutta eipä tuolla juurikaan väliä, lippu lähti sen verran halvalla (85 000 wonia + polttoainemaksu 8 000 wonia). Lattiamajoitus siis kyseessä ja tuollaiset kivat kovat pulikat tyynyinä… Kaipa tuossakin nukkuu. Kävin tuossa syömässä ja tapasin siellä Jenkkilästä kotoisin olevan Richin, joka on lapsena adoptoitu Koreasta. Hän oli ollut Koreassa vuoden töissä ja nyt oli…

Read More

Korean jämät

Tämä päivä on oikeastaan kulunut ihan ilman mitään ihmeellisyyksiä. Kävin postissa lähettämässä osan tavaroistani Suomeen kun alkoi olla tuota rompetta sen verran paljon. Kotiin lähti kasa kirjoja, pari hotpottia (hintaa 3 000 wonia eli sen suurinpiirtein 1,50 euroa kipaleelta…) ja muuta painavahkoa tarvaraa. Paketin paino oli 9,5 kg ja hintaa tuli 28 000 wonia (eli alta 15 euroa). En myöskään saanut paketoida kamppeita itse vaan sekin kuului hintaan. Samalla kun palasin hostelille postilta kävin syömässä lounasta. Se olikin sitten viimeinen…

Read More

Busan

Heräsin aamusta jopa ihan ihmisten aikaan (eli joskus vähän vaille 9). Sitten lähdinkin tutustumaan Busania ympäröivillä vuorilla sijaitsevaan Beomeosaan (sanotaan Bomosa) eli taas buddhalainen temppeli kohteena. Temppeliä minulle esitteli mukava korealainen ukkeli, hieman jäi epäselväksi miksi hän halusi niin tehdä, mutta ei siinä mitään. Mies puhui erittäin hyvin englantia ikäisekseen ja kertoili mielenkiintoisesti temppelistä. Eikä edes maksanut mitään! Kävin tosin ikään kuin hyvityksenä ostamassa matkamuistomyymälästä rannekorun. Temppeliltä suuntasin suoraan puskaan eli lähdin tekemään noin tunnin mittaisen kävelyn vuorille ja metsään.…

Read More

Daegu

Daegussa ollaan. Lahdin tuossa yhden aikaan iltapaivasta suhailemaan pois pain Soulista, ensin Soul Stationille metrolla, josta ostin lipun KTX-luotijunaan (KTX = Korean Train Express). Junat olivat aika tayteen varattuja, joten odottelin asemalla tunnin verran. Sai siella aikansa kulumaan kun katseli screenilta Japani-Korea baseball-matsia. Korea havis… Matka on melkoisen pitka, mutta kun juna kulkee parhaimmillaan 300 kilometria tunnissa, niin ei tuohon mennyt kuin 1 tunti ja 40 minuuttia. Tulin junasta ulos ja pyorin hetken tyhmana asemmalla ympyraa. Sitten paatin, etta lahden…

Read More

Matkalla, diu-di-di-diu, matkalla taas

Kokeilinpa tällaista ajastettua artikkelin lisäystä, oikeasti näppäilin tämän jutun jo eilen illalla ja tänä aamuna. Jos kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan, niin istun tällä hetkellä lentokoneessa, joka on juuri lähdössä. Kaikki tärkeimmät tavarat on kaiketi suurinpiirtein matkassa mukana ja jos eivät ole, niin eiköhän pari viikkoa nyt ilmankin pärjää. Ainakin tätä kirjoittaessani (6.15) on sellainen olo, että kyllä taidan saada koneessa unta, väsyttää niin vietävästi… Minulla on heti huomenna lauantaina treffit korealaisen kaverini Annan kanssa eli olisi ihan hyvä olla…

Read More

Pari päivää lähtöön…

Oho, nyt näyttäisi siltä, että olen saanut oikeastaan melkein koko homman kasaan ihan näinkin hyvällä aikataululla. Pakkaamista tuossa jo hieman aloittelin, mutta nyt täytyy kuitenkin odottaa huomiselle, että pyykit kuivuu… Ihan mukavantuntuista keliäkin ovat tuonne Souliin lupailleet, aurinkoista ja lämpötila 15 asteen kieppeillä ainakin perjantaina, mutta viikonloppuna saattaa sataa ripsauttaa. Kunhan ei räntää tule, niin olen tyytyväinen… Ensimmäisessä Japanin kohteessani, Fukuokassa, taas näyttäisi olevan viitisen astetta lämpimämpi (mikä onkin ihan loogista, koska kyseinen kaupunki sijaitsee Soulia huomattavasti etelämmässä). Lisäksi olen…

Read More

Valmistelut ja budjetti

Olen saanut, ihme kyllä, kaikki pakolliset matkajärjestelyt jo tehtyä. Pakollisiin järjestelyihin lasken matkalippujen ynnä Japan rail passin hankinnan, valuutanvaihdon ja matkalle mukaan tarvittavien varusteiden kasaan haalimisen (rinkka, rahavyö jne.). Lisäksi olen varannut Soulista hostellin pariksi ensimmäiseksi yöksi. Matkabudjettini on vähän vaille 2 800 euroa. Sain räknättyä tuollaisen summan kasaan viime syksynä, jonka jälkeen sekä Korean wonin että Japanin jenin suhde euroon on muuttunut minulle huonoon suuntaan aivan järkyttävän paljon. Eli tulen todennäköisesti ylittämään budjettini vähintäänkin muutamalla sadalla eurolla. Todennäköisesti myös…

Read More

Matkasuunnitelma

No niin. Kerrotaanpa heti kärkeen lyhyesti muutama fakta tulevasta reissustani: Matkakohde: Korea & Japani Meno: 20.3.2009 klo 17.30 (paikallista aikaa), Helsinki-Vantaan lentokenttä, Suomi, lennonnumero AY041 Perillä: 21.3.2009 klo 9.20 (paikallista aikaa), Incheonin lentokenttä, Korea Paluu: 12.4.2009 klo 11.00 (paikallista aikaa), Centrair (Nagoyan) lentokenttä, Japani, lennonnumero AY080 Perillä: 12.4.2009 klo 15.10 (paikallista aikaa), Helsinki-Vantaan lentokenttä, Suomi Ja tarkennetaanpa nyt vielä, että olen tosiaan menossa Etelä-Koreaan, en Pohjois-Koreaan. Yllättävän moni on nimittäin kysynyt minulta kumpaan olen menossa… Toisaalta, eihän se nyt mikään…

Read More

Suuntana Japani ja Korea

Näin. Pistinpä sitten blogin pystyyn. Aion kirjoittaa tänne siitä mitä puuhailen tänä keväänä Japaniin ja Koreaan suuntautuvalla matkallani ja näin ensihätään matkavalmisteluistani. Jos oikein innostun bloggaamisesta, niin jatkan mahdollisesti matkan jälkeen kirjoittelua muista Japaniin ja Koreaan liittyvistä asioista. Viimeksi kun olin Japanissa lähettelin satunnaiselle porukalle sähköpostilla kuulumisia, mutta tällä kertaa tämä blogi saa ajaa saman asian. Lisätkääpä siis linkki suosikkeihinne tai pistäkää rss-syöte tilaukseen. Blogin ulkoasu on nyt toistaiseksi tämä WordPressin oletus ja tuskinpa ehdin sen muokkaamiseen kovin syvällisesti paneutua…

Read More