Olen saanut, ihme kyllä, kaikki pakolliset matkajärjestelyt jo tehtyä. Pakollisiin järjestelyihin lasken matkalippujen ynnä Japan rail passin hankinnan, valuutanvaihdon ja matkalle mukaan tarvittavien varusteiden kasaan haalimisen (rinkka, rahavyö jne.). Lisäksi olen varannut Soulista hostellin pariksi ensimmäiseksi yöksi.

Matkabudjettini on vähän vaille 2 800 euroa. Sain räknättyä tuollaisen summan kasaan viime syksynä, jonka jälkeen sekä Korean wonin että Japanin jenin suhde euroon on muuttunut minulle huonoon suuntaan aivan järkyttävän paljon. Eli tulen todennäköisesti ylittämään budjettini vähintäänkin muutamalla sadalla eurolla. Todennäköisesti myös teen jonkinsortin kummia (ja kalliita…) heräteostoksia paikan päällä. Huonolla tuurilla budjetti voi siis ylittyä jopa tyyliin 500 euroa… Katsotaan miten käy.

Suurimman osan matkakassastani ahmaisee matkustaminen. Lentoliput ja Japan rail pass ovat kaksi kalleinta yksittäistä rahasyöppöä. Lisäksi minun on vielä ostettava junalippu Soulista Busaniin, lauttalippu Busanista Fukuokaan, sekä tiestysti maksettava erinäisiä bussi-/metro-/paikallisjunamaksuja siirtyessäni paikasta toiseen kaupungin sisällä. Lentoliput ostin joulukuun puolivälissä. Jostain kun olen lukenut, että halvimmat liput saa yleensä noin kolme kuukautta ennen matkustusajankohtaa ja tätä ohjetta noudattaen sitten tilasin lippuni. Hintaa lipuille tuli tasantarkkaan 712,06 euroa, tilauksen hoidin Laatumatkojen Japaninspesialistin kautta. Lennot tulivat siis jokusen satasen kalliimmaksi kuin esimerkiksi Helsinki-Soul-Helsinki -välin lennot, mutta toisaalta minun ei tarvitse sitten palata enää Koreaan kotiinpaluuta varten (ja maksaa edestakaisesta lauttamatkasta jne.). Kahden viikon Japan rail passin hinta oli taasen kivunnut viime vuoden lokakuisesta 300 eurosta 406 euroon! Kyseessä ei ole varsinainen hinnanousu vaan euron huonontunut vaihtokurssi jeniin nähden. Kirottu olkoot endaka! Mutta kyllähän tuolla lipulla säästää edelleenkin pitkän pennin siihen nähden, että joutuisi ostamaan yksittäisiä shinkansen-lippuja (esimerkiksi yhdensuuntainen matka Shin-Osakan asemalta Tokioon kustaantaa vähintään 110 euroa…). Ostin myös Japan rail passin Laatumatkojen kautta.

KXT-junalippu Soulista Busaniin maksaa 67 100 wonia eli noin 36 euroa. Enhän minä todennäköisesti tosian mene suoraan Soulista Busaniin, vaan pysähdyn parissa paikassa matkan varrella. Lisäksi minulla ei ole niin kovin kiire, että aivan pakko on mennä tuolla nopeimmalla (=kalleimmalla) junalla vaan voi valita myös hitaamman (=halvemman) junan. Lauttamatka JR Beetlellä Busanista Fukuokaan kustantaa noin 13 000 jeniä eli rapiat 100 euroa. Tosin Koreastahan minä tuon lipun ostan ja hieman veikkailen, että se on siellä päässä hitusen halvempi. Lisäksi olen varannut suunnilleen 150 euroa metro- ym. lippuihin (ehkä hieman yläkanttiin arvioitu, mutta varaudun mielummin isompaan summaan kuin liian pieneen).

Matkatavarani aion pakata siskolta lainattuun 65 litran rinkkaan sekä tavalliseen reppuun, jonka saan käsimatkatavaroihin. Minulla oli viimeksi Japanissa mukana tavallinen matkalaukku, reppu ja vetolaukku ja voin vain sanoa, että sain loppuelämäni tarpeiksi raahata ko. kapistuksia metro- ja juna-asemien portaissa… Vahingosta viisastuneena siis tällä kertaa mukana rinkka. Tarkoituksenani on myös ostaa Japanista reissun loppupuolella pienehkö matkalaukku, mikäli tuliaisia kertyy paljon. Yritän kuitenkin ottaa mahdollisimman vähän tavaraa mukaan, että voin vitkuttaa tuon lisälaukun ostamista mahdollisimman pitkälle. Aion kuitenkin ostaa sekä Koreasta että Japanista jonkin verran esim. kirjoja ja muuta tilaa vievää, joten voi olla, että tulee lisätila tarpeeseen.

Käteistä matkavaluuttaa vaihdoin yhteensä reilut tuhat euroa. Woneja vaihdoin 650 000 wonin edestä eli noin 350 eurolla ja jenejä minulla on 80 000, euroissa tämä teki noin 680 €. Käteisellä rahalla on tarkoitus ostaa ruoat ja juomat (joihin olen varannut noin 30 euroa/päivä), metroliput sekä osa satunnaisista ostoksista ja muista tuliaisista. Ruokaan menee todennäköisesti ainakin Koreassa reilusti vähemmän kuin mitä olen ajatellut (kun yksi ateria maksaa jotain väliltä 1,50-5,00 euroa), mutta Japanissa saattaa sitten mennä enemmänkin, riippuu tietysti ihan siitä mitä ja missä syö.

Majoitukseen olen varannut reilun 20 euroa/yö. Tähän pätee sama homma kuin ruokaankin eli Koreassa pääsen reilusti suunniteltua halvemmalla mutta Japanissa saankin sitten maksaa varmasti pariin kertaan yli budjettini. Tarkoituksenani on kuitenkin yöpyä mahdollisimman halvoissa paikoissa eli lähinnä hostelleissa. Tarkemmat majapaikat katselen sitten paikan päällä, mutta ensimmäisen hostellini varasin jo. En osaa oikein nukkua lentokoneessa, joten olen varmasti hyvin väsynyt päästessäni perille Koreaan. Tuossa tilanteessa on ihan kiva kun ei tarvitse ruveta ihmettelemään ensimmäisenä, että mistä sitä voisi mahdollisesti löytää paikan, jossa sitä voi seuraavaksi yöksi päänsä kallistaa, vaan voi keskittyä siihen, että löytää perille ennalta varattuun majapaikkaan (mikä on kyllä minun tapauksessani lähestulkoon yhtä haastavaa… :D). Soulin hostellini on nimeltään Hongdae guesthouse ja hintaa yhdelle yölle tulee noin 13,80 euroa.

Yhteenveto matkabudjetista:

Lentoliput 712,06 euroa
Japan rail pass 406,00 euroa
Busan-Fukuoka lauttalippu n. 105 euroa
Muut matkakulut 150 euroa
Majoitus (22 yötä) n. 22 euroa/yö = 484 euroa
Ruoka & juoma n. 30 euroa/pvä = 660 euroa
Muut ostokset ja tuliaiset n. 250 euroa
Yhteensä n. 2742,46 euroa 🙂 (ei nyt turhan tarkaksi ruveta!)

Seuraava projekti onkin sitten päättää mitä kaikkea tarvitsen mukaan ja yrittää saada kyseiset kamppeet mahtumaan rinkkaan ja reppuun.

It's only fair to share...Share on facebook
Facebook
Share on google
Google
Share on twitter
Twitter
Share on email
Email
Share on print
Print