Tänään alkoi sitten varsinainen opiskelu japanin intensiivikurssilla. Lukkarissa on viikossa 22,5 tuntia japanin opintoja ja 1,5 tuntia home roomia, joka on jonkinsortin kysymyksille ja sen sellaisille varattu aika. Lisäksi siinä käydään läpi perusopiskelutekniikoita ja ilmesesti esseenkirjoittamista ja sen sellaista. Mutta yli 22 tuntia japania viikossa! Huh! Tai no, oikeastaan vaan 21 tuntia, koska yksi puolentoista tunnin setti on itseopiskelutaitoja. No, mut silti! Jos ei nyt opi japania, niin ei sitten millään.

Meidät siis jaettiin kahteen ryhmään, joissa käydään periaatteessa läpi samat asiat, mutta vähän eri kantilta. Minun ryhmäni on ns. edistyneiden ryhmä ja siinä käydään asioita läpi teemoittain, esimerkiksi julkinen liikenne, kaupassa asiointi jne. Toisessa ryhmässä mennään kieliopin kertaus (ja toisille ihan uuden asian opiskelu) edellä.

Tunteja on laskutavasta riippuen kolmea tai neljää laatua: jo mainittu itseopiskelutaidot, perusteet, lukeminen & kirjoittaminen ja yaritori (やりとり), jota on vähän vaikea suomentaa, mutta kyse on vuorovaikutuksesta, keskustelusta ja kommunikoinnista. Lukujärjestys on jaettu neljään tuntipaikkaan, joista kukin kestää 90 minuuttia. Aamulla on kaksi 90 minuutin lokosta 15 minuutin välitunnilla jaettuna, sitten on tunnin lounas ja iltapäivällä on toiset kaksi 90 minuutin lokosta 15 minuutin välitunnilla. Jokaisessa tuntikierron paikassa ei kuitenkaan ole tunteja.

Maanantai on tietysti pisin päivä: 8.45–16.15. Tiistaina ja keskiviikkonakin on aikaiset aamut, mutta onneksi sentään torstaina ja perjantaina saa nukkua vähän pidempään kun tunnit alkavat vasta 10.30. Pah.

Intensiivikurssin lukujärjestys. Tällä mennään helmikuun puoliväliin saakka.

Intensiivikurssin lukujärjestys. Tällä mennään helmikuun puoliväliin saakka.

Ei muuta, joo moi. 🙂

It's only fair to share...Share on facebook
Facebook
Share on google
Google
Share on twitter
Twitter
Share on email
Email
Share on print
Print