Blogissa on ollut hiljaista, haipakkaa on pukannut, sanoisinko. Blogissa on ollut varsin hiljaista viime aikoina, tarkalleen ottaen, ööm, aika monta kuukautta (en jaksa nyt laskea, ehkä 9?). Syyllisenä yllätys, yllätys ihan vaan kaiken maailman kiirejutut. Opintokiireet, harrastepiirikiireet, työkiireet, kiirekiireet, mitä näitä nyt on. Kyllä te tiedätte.
No nyt on kuulkaa saatu ihan oikea opiskelijaelämä alkuun, kun varsinaiset yliopisto-opinnot alkoivat huhtikuun alussa Hokkaidon yliopistolla. Japanihan on siitä vekkuli maa, että täällä kouluvuosi alkaa keväällä eikä syssymmällä kuten monessa muussa maassa (no, on täälläkin kuulemma joitain opinahjoja, joissa opinnot alkavat syksyllä). Tämä taas aiheuttaa kaikensorttista ongelmaa opiskelijavaihtoon Japanista lähteville ja opiskelijavaihtoon Japaniin tuleville, kun lukukaudet kulkevat täysin eri tahdissa. Aiheesta on kuulemma käyty vääntöä jo monta vuotta, mutta yksiselitteiseen ratkaisuun ei ole päästy.
Se on kuulkaa niin, että intensiivikurssi on tukevasti takana ja kevätloma otti ja alkoi jo parisen viikkoa takaperin! Ei olisi voinut sopivampaan aikaan alkaakaan, koska alkoi olla tuon päivittäin samanlaisena toistuvan japanin kertaamisen kanssa hieman päiväni murmelina -henkinen olotila ja hienoista turhautumista ilmassa. Ei sillä, että mä edelleenkään osaisin japania kovinkaan hyvin puhua, mutta kyllä tässä jotain sellaista kehitystä tapahtunut, jonka itsekin huomaa. 😀
Hyvää uutta vuotta, ake ome ja sillai. Mitä näitä nyt on. Talviloma jouluineen ja uusinevuosineen tuli ja meni ja huomenna pitäisi palata vielä reiluksi kuukaudeksi intensiivikurssin japani-bootcampin pariin (aaarrgh!). Heti huomiselle ei ole ystävällismielisesti kalenteroitu yhtään koetta, mutta loppuviikon aikana onkin sitten vaatimattomasti neljät kokeet. Yritän parahaani mukaan vältellä kokeisiin lukemista, joten mikäs se parempi tapa kehitellä korvaavaa puuhaa kuin blogiin kirjoittaminen.
Heippa taasen pitkästä aikaa! Lunta on satanut ja sulanut pois useampaan otteeseen, noin kolmesti. Tämän viikon keskiviikkona satoi taas lunta ja se näyttäisi sulavan ainakin osittain pois, jos ensi viikon +6-asteen lämpötilaennusteet pitävät paikkansa.
Ja niin satoi 初雪 (hatsuyuki) elikkäs ensilumi Sapporoon. Tuli sitten kerralla vähän reilummin, tuollaiset neljäkymmentä senttiä tai jotain siihen suuntaan. Tätä sitten seuraavat nelisen kuukautta, nam. Sapporohan on siinä mielessä mukava kaupunki, että täällä sataa talvessa lunta vaatimattomat kuusi metriä eli ei sillai tarvitse pulkkailukelejä turhaan haikailla. Mukavaa tässä on myös se, että täällä ei oikein osata putsata noita kävelyteitä, joten liikkuminen on, öh, haastavahkoa eikä kävelyreissut ole varmana tylsiä. Oikein kiva.
Kaiketi sitä on soveliasta kirjoittaa muutamalla sanalla satunnaisia kuulumisia, vaikka mitään sen suurempaa kummallisuutta ei olekaan tapahtunut.
Blogin päivittäminen on jäänyt vähemmälle, kun aika on hujahtanut kuin siivillä, mutta ehkä on aika kertoa muutamalla sanalla kuulumisia, jotka napakan otsikon perusteella liittyvät fillariin ja lumentuloa enteileviin ötököihin. Tällaisia turhia kuulumisia lähinnä siksi, kun ihmiset pommittaa mua kaikenmaailman whatsappi- ja facebook-viesteillä, joihin en ole muuten vastannut (sorry!), että onko joku tekninen ongelma kun ei näy uudet blogikirjoitukset ja onko kaikki ok kun ei mitään kuulu ja ja ja. Ei niitä uusia blogikirjoituksia näy, kun niitä ei ole! 😀
Se olisi sitten japanin intensiivikurssin ensimmäinen opiskeluviikko takana. Viikonloppu tuli juuri sopivaan paikkaan, kun alkoi vähitellen olla melkoisen kaikkensa antanut olo. Ja vielä pitkä viikonloppu, koska lokakuun toisena maanantaina on tai iku no hi (体育の日) elikkäs Tokion olympialaisten kunniaksi perustettu urheilunpäivä, joka on siis kansallinen vapaapäivä. Japanissa on viitisentoista kansallista vapaapäivä, jotka sijoittuvat usein maanantaipäiville, tai jos ne on sidottu tiettyihin päivämääriin, niin joka tapauksessa ne siirretään usein maanantaille, että tulee pitkiä viikonloppuja työn raskaan raatajille.